Pesintäaikaisten hakkuiden lakimuutokset astuivat voimaan – näin uusi sääntely näkyy metsänhoidossa
Finsilva Oyj:n ensiharvennuskohde Mänttä-Vilppulassa osoittaa, miten linnusto huomioidaan puunkorjuun suunnittelussa ja toteutuksessa uuden lain aikana.
Tasavallan presidentti on hyväksynyt lakimuutokset, joilla selkeytetään ja täsmennetään erityisesti pesintäaikaisia metsänhakkuita koskevaa kansallista lainsäädäntöä. Lait astuivat voimaan 1.6.2026.
Lainsäädäntö velvoittaa metsänhakkuun toteuttajaa arvioimaan metsänkäsittelyalueen linnustoa ennen puunkorjuuta ja muita toimenpiteitä. Pesintäaikana kielletään puunkorjuu yli puolen hehtaarin rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä ja korvissa sekä rantametsissä 10 metrin suojakaistalla. Lisäksi silloin on säästettävä kaikissa metsissä edellisen puusukupolven järeät, läpimitaltaan yli 25 cm haavat, kolopuut ja pystylahopuut. Jos metsänkäsittelyalueella havaitaan käynnissä oleva pesintä, tulee toimenpiteet toteuttaa pesintää häiritsemättä.
– Metsäalalla on noudatettu vapaaehtoisia suosituksia ja hyviä käytäntöjä lintujen pesinnän turvaamiseksi jo pitkään. Lakimuutos tuo näitä toimintatapoja pakollisiksi, mikä lisää selkeyttä ja luo koko alalle yhdenmukaiset pelisäännöt, Finsilvan metsä- ja ympäristöpäällikkö Markus Nissinen taustoittaa.
Linnusto huomioidaan suunnittelupöydällä ja leimikolla
Käytännössä lakimuutos korostaa kohteen arviointia ja työmaan aikaista reagointia. Näin on myös Finsilvan neljän hehtaarin leimikolla Mänttä-Vilppulassa, jossa Metsä Group toteutti ensiharvennuksen uuden lainsäädännön vaatimusten mukaisesti kesäkuussa.
– Linnuston huomioiminen on yksi osa hakkuiden suunnittelua ja toteutusta. Metsä Groupilla on käytössään kattavat paikkatietoaineistot, joita hyödyntämällä lainsäädännön mukanaan tuomat täsmennykset huomioidaan korjuusuunnitelmissa, Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalveluiden tuotantojohtaja Ilkka Köntti kertoo.
Mänttä-Vilppulan kohteen linnuston arvioinnissa havaittiin, että ensiharvennettavasta kuviosta on lehtipuuvaltaista koivu-mäntysekametsää noin 0,7 ha alue. Pesiä ei havaittu. Tämän tiedon varassa lehtipuuvaltaiset osat rajattiin toimenpiteiden ulkopuolelle. Hakkuiden aikana huomioitiin pesintäaikana säästettävät puut sekä muut linnuston kannalta merkittävät kohteet jättämällä ne käsittelemättä.
– Lainsäädännön tiukentuminen ei ole metsätalouden loppu. Otamme nyt pesintäaikaiset hakkuut vielä entistäkin tarkemmin huomioon Finsilvan metsänhoidossa. Olemme toki huomioineet uudistuksen mukaiset elinympäristöt ja arvokkaat puuston rakennepiirteet metsänhoitomallissamme tähänkin asti, Markus Nissinen toteaa.
Lähde: Finsilva Oyj:n tiedote



