A-
A+
Valmentaja Maarit Teuronen käyttää paljon aikaa Nääshallin nyrkkeilysalissa.
Kuva: Juha Aaltonen
JUHA AALTONEN
Maarit Teuronen aloitti nyrkkeilyn silloin, kun lajissa ei pidetty edes SM-kisoja. Siitä hetkestä on 25 vuotta.
Nykyisin naisnyrkkeily on yleisesti hyväksytty ja tunnettu etenkin myöhemmin valmentajaksi siirtyneen Teurosen tunnetuimman valmennettavan Mira Potkosen ansiosta.
– Eräs tuttu houkutteli salille vuonna 1993 harrastamaan kuntonyrkkeilyä. Siitä kaksi vuotta ja edessä oli ensimmäiset SM-kisat Tampereella. En ollut alussa innostunut, mutta voitin kuopiolaisen nyrkkeilijän finaalissa ja siitä innostus lähti lentoon, Teuronen sanoo.
Ympyrä aktiivinyrkkeilijänä sulkeutui keväällä 2008, kun Teuronen voitti viimeisen kahdeksasta suomenmestaruudestaan.
– Silloinkin vastassa oli kuopiolainen nyrkkeilijä. Se oli hauska sattuma.
Vuonna 1974 syntynyt Teuronen edusti koko uransa Tampereen Voimailuseuraa (TVS). Aktiiviuran kohokohdat olivat EM-pronssit 2005 Norjan Tönsbergissä ja 2006 Puolan Varsovassa.
– Molemmilla kerroilla hävisin välierissä tulevalle mestarille. Sarja oli koko ajan 51 tai 52 kiloa.
Koko ikänsä Tampereella asunut Teuronen valmistui 1997 laboratorionhoitajaksi ja on tehnyt niitä töitä siitä lähtien. Tällä hetkellä hän työskentelee osa-aikaisesti.
– Nyrkkeily antoi paljon aktiivina ja on antanut elämyksiä myös valmentajana. Maailmaa on kierretty ristiin rastiin, ainoastaan Australia on näkemättä. Siellä on pääkaupunki Canberran lähellä kuulemma loistava harjoituskeskus ja ehkä menemme vielä joskus sinnekin, Teuronen pohtii.
Tokion olympiakisoihin päättyy Mira Potkosen ura huipulla. Teuronen ei itse vielä tiedä onko Tokio myös hänelle uran päätepiste.
– Teen yleensä suunnitelmat mielessäni yksi tavoite ja kun se on saavutettu, mietitään mahdollista jatkoa. Ennen Tokiota on monet arvokisat: tänä vuonna EM-kisat Puolassa ja MM-kisat Intiassa. Niihin tähdätään Miran ja Elina Gustafssonin kanssa, Teuronen sanoo.
Uran tähänastinen kohokohta valmentajana on tietenkin Potkosen olympiapronssi Rio de Janeirosta vuonna 2016. Mitali jäi Suomen ainoaksi kisoissa. Se nosti huomioarvoa entisestään.
– Olympiakisat olivat hieno kokemus. Kun Miran kisat olivat ohi, niin sen jälkeen ehdin nauttia kisatunnelmista. Kävelin pari tuntia Copacabanan rannoilla. Juttelin eri lajien ihmisten kanssa ja nautin, Teuronen muistelee.
Teuronen on vuodesta 2011 asunut yhdessä myös kuntonyrkkeilyä harrastavan avopuolisonsa kanssa. Vaikka ikää on jo 44, niin Teuronen haluaa olla ikuisesti 28-vuotias.
– En muista mistä syystä juuri tuo ikä olisi kaikkein mieluisin. Kaveritkin tuntevat ajatukseni. Sainkin synttärikakkuun kuorrutuksen, missä oli teksti: Always 28-v., Teuronen sanoo.
Kuluvan vuoden arvokisoista ainakin New Delhin MM-kisat tulevat olemaan kokemus, joka ei unohdu.
– Kävimme kolmisin kilpailuissa New Delhissä tammikuussa haistelemassa ilmapiiriä. Intia on suurten vastakohtien maa. Ankeat puolet eivät tule enää kisoissa yllätyksenä, Teuronen korostaa.