SAL­LI SAAS­TA­MOI­NEN

Suu­ren ylei­sön mie­leen Al­lu Tup­pu­rai­nen on is­kos­tu­nut ra­kas­te­tun Röl­li-hah­mon luo­ja­na ja näyt­te­li­jä­nä. Hir­mu jät­käs­sä pää­see oi­keuk­siin­sa koko hä­nen pit­kä näyt­te­li­jä­u­ran­sa.

Röl­lin roo­liin hän ei enää us­ko as­tu­van­sa. Nyt on Hir­mu jät­kän, ai­kuis­ten Röl­lin, vuo­ro, joka se­kin saat­taa päät­tyä Po­riin syk­syn jäl­keen.

– Olen aja­tel­lut lo­pet­ta­va­ni näyt­te­le­mi­sen juu­ri Po­rin Te­at­te­ris­sa, mis­tä ai­koi­naan aloi­tin­kin ura­ni. Sain Po­ris­ta en­sim­mäi­sen var­si­nai­sen näyt­te­li­jä­va­kans­si­ni. Tätä en­nen olin ol­lut Kuo­pi­on kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa näyt­te­li­jä-jär­jes­tä­jä­va­kans­sil­la. Voi­han ol­la, et­tä joku keik­ka tu­lee vie­lä hei­tet­tyä jos­sa­kin, mut­ta Hir­mu jät­kä var­maan riit­tää syk­syn jäl­keen.

Tup­pu­rai­nen kir­joit­ti en­sim­mäi­sen ver­si­on Hir­mu jät­kä -näy­tel­mäs­tä jo 1990-lu­vul­la Vaa­saan.

– Työ on elä­nyt mat­kan var­rel­la pal­jon. Olen so­vit­ta­nut sen nyt vä­hän van­hem­mal­le äi­jäl­le.

Uu­si so­vi­tus sai en­si-il­tan­sa Tam­pe­reen Ko­me­di­a­te­at­te­ris­sa tam­mi­kuus­sa. Po­rin Te­at­te­rin Pie­nel­lä näyt­tä­möl­lä Tup­pu­rai­nen vie­rai­lee kir­joit­ta­mal­laan ja oh­jaa­mal­laan ko­me­di­al­la 4. lo­ka­kuu­ta al­ka­en.

Al­lu Tup­pu­rai­nen näyt­te­li Po­rin Te­at­te­ris­sa 1980–86.

– Po­ris­sa oli hy­vin osaa­va ja mu­ka­va hen­ki­lö­kun­ta. Myös lau­lu­voi­mat oli­vat oi­kein hy­vät. Oli kiva seu­ra­ta sitä am­mat­ti­tai­tois­ta po­ruk­kaa ja yrit­tää op­pia sa­mal­la it­se tätä hom­maa.

Hän ei ole var­ma, on­ko hän am­men­ta­nut ta­ri­noi­ta näy­tel­mään­sä myös Po­rin ajal­ta.

– Näy­tel­män teks­ti on syn­ty­nyt muis­tin syö­ve­reis­tä, mut­ta ei­kö­hän mu­ka­na lie­ne ta­ri­noi­ta myös Po­rin vuo­sil­ta lii­oi­tel­tu­na, yli­am­pu­va­na ja huu­mo­ril­la höys­tet­ty­nä, vä­lil­lä traa­gi­se­na­kin. Pi­tää lii­oi­tel­la, heh­kut­taa ja vä­rit­tää, sil­lä ei­hän jut­tu kiin­nos­tai­si, jos ker­toi­si vaik­ka omis­ta su­ku­puo­li­ko­ke­muk­sis­taan re­a­lis­ti­ses­ti.

Yk­si jut­tu Hir­mu jät­käs­sä on tosi, mut­ta la­val­la Al­lu Tup­pu­rai­nen ker­too lii­oit­te­le­van­sa sii­nä­kin sil­loi­sia re­ak­ti­oi­taan.

– Olin ku­vauk­sis­sa Luo­pi­oi­sis­sa ja is­tuin ra­vin­to­lan te­ras­sil­la. Vie­rei­seen pöy­tään tuli näyt­tä­vän nä­köi­nen nai­nen pie­nis­sä mik­ro­hou­suis­sa ja bi­ki­nien ylä­o­sas­sa. Hän voi­te­li au­rin­ko­ras­val­la ke­ho­aan ja ko­hen­te­li it­se­ään, ja äi­jä kun olen, kat­se­lin, et­tä oho! Oli­han se vä­hän härs­kiä, kun seu­ra­sin hän­tä syr­jä­sil­mäl­lä ja tein muis­tiin­pa­no­ja nä­ke­mäs­tä­ni.

Kir­joit­ta­es­saan näy­tel­mää Al­lu Tup­pu­rai­nen pel­kä­si, louk­kaa­ko­han teks­ti nais­kat­so­jia?

– Näy­tel­mäs­sä ei kui­ten­kaan ole mi­tään ke­tään hal­ven­ta­vaa. Yri­tän koh­dis­taa huu­mo­rin ja kri­tii­kin kär­jen it­see­ni. Jos jo­tain hal­ven­nan, niin it­se­ni.

Ka­ve­ri ker­too näy­tel­mäs­sä asi­oi­ta, mitä yleen­sä ei voi nai­sil­le ja ty­töil­le sa­noa.

– Ei kes­tä kant­ti. Mie­huus kär­si­si. Toi­vot­ta­vas­ti nai­set op­pi­vat tä­män kaut­ta tun­te­maan mies­ten tun­ne-elä­mää pa­rem­min, Tup­pu­rai­nen otak­suu.

Lap­si­kat­so­jil­le esi­tys ei ole tar­koi­tet­tu.