Au­lis Pih­la­ja­mä­ki, 80, tun­ne­taan Rau­mal­la ja laa­jem­min­kin ju­do­mie­he­nä, mut­ta kamp­pai­lu­la­jien har­ras­ta­mi­sen ja ve­tä­mi­sen ohes­sa mies on toi­mi­nut jo 35 vuo­den ajan yk­si­ny­rit­tä­jä­nä. Hä­nel­lä on Rau­mal­la Kar­ja­lan­ka­dul­la bu­do­sa­lin naa­pu­ris­sa Tai­de & An­tiik­ki -ni­mi­nen lii­ke.

Yri­tyk­sen nimi jo pal­jas­taa­kin, min­kä­lai­ses­ta kau­pan­käyn­nis­tä on kyse.

– Il­moi­tin yri­tyk­sen kaup­pa­re­kis­te­riin vuon­na 1987. Olen ol­lut myös Rau­man Yrit­tä­jien jä­se­ne­nä ai­na­kin 30 vuot­ta, Pih­la­ja­mä­ki muis­te­lee.

Pih­la­ja­mä­en mu­kaan yk­si­ny­rit­tä­jä te­kee pal­ve­luk­sia muil­le yri­tyk­sil­le.

– Yk­si­ny­rit­tä­jä työl­lis­tää ali­han­kin­ta­na mon­ta muu­ta pien­tä yrit­tä­jää. Mi­nun koh­dal­la­ni esi­mer­kik­si ke­hys­tä­jiä, en­ti­söi­jiä ja niin edel­leen.

Sii­tä, mi­ten tai­de- ja an­tiik­kie­si­neet tu­li­vat Pih­la­ja­mä­en elä­mään, mies ker­too pit­käs­ti ja kau­kaa läh­tien.

– Äi­ti­ni isä oli use­am­pia vuo­sia Jen­keis­sä ra­ken­nus­mie­he­nä. Kun hän pa­la­si Suo­meen, sain hä­nel­tä har­vi­nai­sen ame­rik­ka­lai­sen kel­lon. Pää­tin sii­nä it­se­kin al­kaa pik­ku­hil­jaa kaup­pa­mie­hek­si.

En­nen yrit­tä­jyyt­tä Pih­la­ja­mä­ki oli lai­van­ra­ken­nus­suun­nit­te­li­ja.

– Kun lap­se­ni pää­si­vät yli­op­pi­laak­si 1984, otin yh­teyt­tä pro­fes­so­ri Veik­ko Vi­o­no­jaan ja pyy­sin pääs­tä ta­paa­maan. Hän toi­vot­ti ter­ve­tul­leek­si, mut­ta ker­toi et­tä hä­nen tau­luil­laan on niin kova ky­syn­tä, et­tä mi­nun ei ole mah­dol­lis­ta nii­tä saa­da. Hän ke­hot­ti lä­hes­ty­mään ys­tä­vään­sä On­ni Ojaa, tai­de­kor­ke­a­kou­lun pro­fes­so­ria.

Pih­la­ja­mä­ki esit­ti Ojal­le toi­veen, et­tä op­pi­si tai­tees­ta erot­ta­maan niin sa­no­tut lank­ku­maa­la­rit ja hy­vät maa­la­rit toi­sis­taan.

– Opet­ta­kaa mi­nut tun­te­maan tai­det­ta, Pih­la­ja­mä­ki pyy­si Ojal­ta.

Pro­fes­so­ri vas­ta­si to­de­ten mo­nen pyy­tä­neen sa­maa. Mut­ta har­kin­nan jäl­keen Oja soit­ti ja pyy­si muu­ta­man päi­vän op­piin.

– Lo­pul­ta sain yh­den toi­sen tai­de­kaup­pi­aan kans­sa lu­van myy­dä hä­nen tau­lu­jaan. Yri­tyk­se­ni lii­kei­dea on ol­lut se, et­tä os­tin hy­vil­tä tai­tei­li­joil­ta tai­det­ta ja myin näi­tä hy­viä töi­tä eteen­päin.

Taide- ja antiikkikauppias Aulis Pihlajamäki esittelee kahden hänelle tärkeän ihmisen, professorien Onni Ojan ja Veikko Vionojan tauluja.

Ari Anteroinen

Al­kuun Au­lis Pih­la­ja­mä­ki ajoi vuo­sit­tain kes­ki­mää­rin 50 000 ki­lo­met­riä niin Suo­mes­sa kuin kym­me­nes­sä muus­sa­kin maas­sa.

– Ju­do­tou­hut vei­vät pal­jon ai­kaa ja yleen­sä läh­din per­jan­tai­sin liik­keel­le ja tu­lin ta­kai­sin sun­nun­tai­na tai maa­nan­tai­na. On­nek­si sa­lil­la oli mui­ta­kin in­nok­kai­ta ve­tä­jiä. Mut­ta jos oli­sin tä­hän yrit­tä­mi­seen pa­nos­ta­nut yh­tä pal­jon kuin seu­ra­työ­hön, voi­si tämä ”ki­os­ki” ol­la ai­ka lail­la eri­lai­nen kuin nyt. Tämä on noin pa­rin­sa­dan ne­li­ön tila.

Pih­la­ja­mä­ki ei ar­vos­ta ny­kyi­siä kier­tä­viä ”tai­de­kaup­pi­ai­ta”, jot­ka reis­saa­vat pai­kas­ta toi­seen ja pi­tä­vät alen­nus­myyn­te­jä.

– Se on sel­lais­ta höm­pö­tys­tä. Mi­ten voit lait­taa tau­lul­le alen­nus­hin­nan, kun niis­sä ei ole mi­tään läh­tö­hin­taa? Ne nau­ra­vat siel­lä Hel­sin­gis­sä, et­tä rau­ma­lai­set os­ta­vat pro­sent­te­ja. Tau­lun hin­nan pi­täi­si ol­la os­ta­jan ja myy­jän vä­li­nen asia.

Aulis Pihjalamäki osaa erottaa hyvät taiteilijat niin sanotuista lankkumaalareista.

Ari Anteroinen

Löy­tyy­kö Pih­la­ja­mä­el­tä ym­mär­rys­tä sil­le, kun joi­den­kin tai­tei­li­joi­den töi­tä myy­dään huu­to­kau­pas­sa ja hin­nat nou­se­vat mil­joo­niin.

– Si­joi­tus­tai­de on si­joi­tus­ta. Se vä­hän niin kuin kas­va­va met­sä. En­sin teh­dään har­ven­nus ja saa­daan ener­gi­a­puu­ta. Seu­raa­vak­si tu­lee kui­tu­puu­ta. Ja kun vie­lä kas­vaa, saa­daan tuk­ki­puu­ta. Al­kuun heh­taa­ri­hin­ta on hy­vin pie­ni. Hyvä tai­de kas­vaa sa­mal­la ta­val­la. Hyvä tai­de­te­os ei ole mi­kään mai­to­purk­ki, vaan joka työ on uniik­ki. Ja kai­kil­la hy­vil­lä­kin tai­tei­li­joil­la se huip­pu­ai­ka kes­tää kor­kein­taan kym­me­nen vuot­ta. Sil­ti sii­nä nä­kyy se tai­tei­li­jan oma jäl­ki. Kun osaa oi­ke­aan ai­kaan sen työn os­taa ja myy­dä, niin sii­tä on si­joi­tus­tai­tees­sa kyse, se­lit­tää Pih­la­ja­mä­ki.

Hän ker­too esi­merk­ki­nä, et­tä He­le­ne Schjerf­beck an­toi töi­tään kah­vi­pa­ket­tia vas­taan. Nyt hä­nen hal­vim­mat työn­sä mak­sa­vat tu­han­sia ja kal­leim­mat mil­joo­nia eu­ro­ja.

Au­lis Pih­la­ja­mä­ki on enim­mäk­seen myy­nyt tai­det­ta ja an­tiik­kia eri­lai­sil­la mes­suil­la. Jos­kin ko­ro­na-ai­ka­na tämä tys­sä­si täy­sin.

– Mes­su­ja ei juu­ri ole ol­lut. Vii­me ke­sä­nä ja syk­sy­nä oli yh­det. Ko­ro­na teki omat jut­tun­sa ja nyt on sit­ten kat­sot­ta­va itään päin. Naa­pu­ri, ”Itä-Suo­mi” on teh­nyt enem­män hait­taa kuin ko­ro­na. Polt­to­ai­neet, ruo­ka ja kaik­ki ovat kal­lis­tu­neet.

Mut­ta vie­lä jak­saa it­se­ään kah­dek­san­kymp­pi­sek­si huru-ukok­si kut­su­va Au­lis Pih­la­ja­mä­ki ve­tää ju­dot­ree­ne­jä ja pyö­rit­tää pa­rin­sa­dan ne­li­ön ”ki­os­ki­aan”, eli Tai­de & An­tiik­kia. Mon­ta hy­vää ta­ri­naa jäi tä­hän jut­tuun kir­joit­ta­mat­ta, ku­ten kuu­lu­jen rau­ma­lais­lää­kä­rien kuo­lin­pe­sien aar­teet ja muu­ta­mat pie­leen men­neet kau­pat­kin. Toi­vot­ta­vas­ti nii­hin ta­ri­noi­hin voi­daan pa­la­ta vie­lä tois­te.

Ari An­te­roi­nen