Arvokkaan rakennusperintömme hoitoon avustuksia
Lounais-Suomen elinvoimakeskus kertoo tiedotteessaan, että ympäristöministeriö on osoittaa harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2026 Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi Satakunnan alueelle yhteensä 75 000 euroa avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Rakennusperinnön hoidon avustuksiin tuli hakemuksia 33, joista 12 hakijaa sai myönteisen päätöksen. Yleisimmin avustusta haettiin aikaisempien vuosien tapaan asuin- ja talousrakennusten kattojen, ikkunoiden ja julkisivujen korjauksiin ja maalauksiin. Myönnetyt avustussummat olivat keskimäärin 6 000 euroa kohdetta kohden.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus saa vuosittain määrärahaa jaettavaksi myös saariston ympäristön hoitoon ja vuonna 2026 tuo määräraha oli 70 000 euroa.
Rakennusperinnön hoidon avustusta myönnetään korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Korjaustyö tulee tehdä siten, että rakennuksen alkuperäinen luonne, ominaispiirteet ja historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään. Jokainen kohde on kuitenkin yksilöllinen, joten laajoissa korjauksissa tarvitaan usein asiaan perehtynyttä suunnittelijaa. Avustusta voikin hakea myös korjaustoimenpiteiden suunnitteluun.
Avustushakemuksia voi jättää elinvoimakeskukseen ympäri vuoden, vaikka niitä ei käsitellä ympäri vuoden. Hakemusten tulee aina olla perillä elinvoimakeskuksessa ennen toimenpiteiden aloittamista. Varsinainen hakuaika on syksyisin. Ennen toimenpiteiden aloittamista kannattaa olla yhteydessä myös oman maakunnan alueellisen vastuumuseon eli Satakunnan Museon asiantuntijaan. Häneltä saat hyviä vinkkejä korjaustöiden tekemiseen yleisesti sekä avustusehtojen mukaisiin työtapoihin ja materiaaleihin.

