Avoimet Kylät kutsuu tutustumaan Suomen kyliin – yli 500 tapahtumaa ympäri Suomen
Suomen Kylät ry kertoo tiedotteessaan, että Suomen suurin kylätapahtuma, Avoimet Kylät, järjestetään jälleen lauantaina 13. kesäkuuta 2026. Jo kahdettatoista kertaa toteutettava valtakunnallinen tapahtuma-päivä avaa kylien ovet vierailijoille ympäri Suomen ja kutsuu tutustumaan paikalliseen elämään, yhteisöllisyyteen, kulttuuriin, historiaan ja maaseudun monipuolisiin mahdollisuuksiin ympäri Suomen.
Tänä vuonna Avoimet Kylät -päivässä on mukana jälleen yli 500 tapahtumaa eri puolilla Suomea. Tarjolla on kyläjuhlia, kesätoreja, avoimia ovia, kulttuuria, liikuntaa, työnäytöksiä, lähiruokaa, kyläkävelyitä sekä lukemattomia paikallisia erikoisuuksia. Jokainen kylä rakentaa tapahtumapäivän omannäköisekseen, mikä tekee Avoimista Kylistä yhden Suomen monipuolisimmista yleisötapahtumista.
– Tapahtumapäivä näyttää konkreettisesti, kuinka paljon osaamista, aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä kyliltä löytyy. Mukana on tänäkin vuonna valtava määrä erilaisia ta-pahtumia, joten jokainen löytää varmasti kiinnostavia vierailukohteita, kertoo tiedotteessa Suomen Kylät ry:n järjestökoordinaattori Marianne Liitelä.
Avoimet Kylät tarjoaa mahdollisuuden tutustua oman lähialueen kyliin tai tehdä päiväretki täysin uusiin maisemiin. Samalla tapahtuma tekee näkyväksi kylien merkitystä Suomen elinvoimalle, yhteisöllisyydelle ja paikalliselle identiteetille.
Suomen Kylät ry:n viestintäpäällikkö Timo Metsäjoen mukaan tapahtuma kertoo ennen kaikkea siitä, että kylät ovat vahvasti kiinni tässä ajassa.
– Kylät eivät ole vain paikkoja kartalla. Ne ovat aktiivisia yhteisöjä, joissa kehitetään palveluita, järjestetään tapahtumia, rakennetaan turvallisuutta ja luodaan hyvinvointia.
Avoimet Kylät -päivää vietetään samaan aikaan Päivittäistavarakauppa PTY ry:n hallinnoiman Kyläkauppapäivän kanssa. Yhteinen tapahtumapäivä nostaa esiin sekä kyläyhteisöjen että paikallisten palveluiden merkitystä suomalaisessa arjessa.
Kyläkaupat ovat monilla alueilla paljon enemmän kuin pelkkiä myymälöitä. Ne ovat kohtaamispaikkoja, palvelukeskuksia ja tärkeä osa paikallista varautumista.
Kyläkauppojen määrä kuitenkin vähenee. Vielä 2000-luvun alussa Suomessa oli yli 700 kyläkauppaa, kun viime vuonna niitä oli enää 150. Kehityssuunta on omiaan heikentämään haja-asutusalueiden palveluiden saatavuutta.
Kyläkauppa on monelle lähin palvelupiste, josta saa ruokaa, vettä, käteistä rahaa, polttoaineita, lääkkeitä ja muita välttämättömyyksiä myös poikkeustilanteissa.
Tutustu tapahtumiin tapahtumakartalla
Kaikki Avoimet Kylät -päivän kohteet löytyvät tapahtumakartalta, jota päivitetään aina tapahtumapäivään saakka. Kartan avulla voi etsiä oman alueensa tapahtumat tai suunnitella retkireitin useamman kylän kautta.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy: www.avoimetkylat.fi
Avoimet Kylät -päivän järjestävät Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, Leader-ryhmät sekä sadat paikalliset yhdistykset ja vapaaehtoiset ympäri Suomen.
Suomen Kylät ry on valtakunnallinen paikalliskehittäjien järjestö, joka yhdistää kylätoiminnan, Leader-toiminnan ja kortteleiden aktiivit samaan verkostoon. Järjestö edustaa valtakunnallisesti Suomen 4300 kylää, ja sen jäseniä ovat muun muassa maakunnalliset kyläyhdistykset ja kaikki Suomen 53 Leader-ryhmää.

