Eetu Salinin aukion ensimmäinen leikillinen taideteos ihastuttaa yllätyksellisyydellään
Porin kävelykadun varrelle Eetunaukiolle on valmistunut turkulaisen kuvataiteilijan Tiina Vainion leikillinen taideteos Vipeltäjät. Värikkäästä lasimosaiikista koostuvalla teoksella korostetaan pienten eläinten ja eliöstöiden tärkeyttä. Väliaikaisen teoksen toteuttaminen on osa Eetu Salinin aukiolle laadittua yleissuunnitelmaa ja kaupunkikeskustan kärkikohteen kehittämistoimintaa.
Kaupunkikeskustassa sijaitsevalle Eetu Salinin aukiolle laaditun yleissuunnitelman mukaisesti aukion keskiosaan sijoittuu toiminnallinen alue, jonne sijoitetaan jatkossa kausittain vaihtuva leikillinen teos.
Vainion Vipeltäjät-teos koostuu viidestä katutasolla olevasta sinivihreästä puolipallosta ja kahdestatoista lähialueen puissa piilevästä keltasävyisestä osasta. Puihin kiinnitetyt pienet keltasävyiset teokset löytyvät yllätyksellisesti, kuin piilotettuina aarteina. Teoksen pintamateriaali on lasimosaiikkia.
– Lasimosaiikki on niin herkullinen materiaali, että työskentely tämän teoksen parissa on ollut usein yhtä juhlaa. Kauniin kimmeltävän lasimateriaalin yhdistäminen vipeltäjiin, välillä vieroksuttuihinkin ötököihin, luo teokselle jännittävää ristiriitaa ja ehkä mietittävää niin aikuisille kuin lapsillekin, kertoo Vainio.
– Katutasolla oleviin palleroihin saa koskea ja niiden päälle voi istahtaa levähtämään vipeltäjien seuraksi. Teoksen kadulla olevat osat siirretään talveksi suojaan talvikunnossapidon tieltä. Kolmen vuoden päästä Vipeltäjät -teos saa uuden sijoituspaikan, jatkaa yhdyskuntasuunnittelija Sari Kivioja Porin kaupungilta.

