Harvinaista luksusta Kauttualla: Alvar Aallon Terassitalon asunnossa näkyy koko päivänkierto
Tuija Saarinen
– Ihmiset selkeästi ajattelevat, että tämä on museo, mutta talo on edelleen siinä käytössä, mihin se suunniteltiinkin eli asumiskäytössä, toteaa Alvar Aallon Terassitalossa Euran Kauttualla seitsemän vuotta asunut Irmeli Virta.
Virran 85 neliön asunto on rinteessä alimpana ja sen hän löysi aikanaan lehti-ilmoituksen kautta.
– Alasatakunnassa oli ilmoitus ja tämä iso asunto oli vapaana. Tein työurani Porissa, mutta eläkkeelle jäätyäni halusin palata tänne Kauttualle, josta olen kotoisin. Molemmat vanhempani olivat paperitehtaalla töissä, ja lapsena leikin paljon tässä mäessä ja jokirannoilla.
Irmeli Virran läpitalon asunnossa näkyy koko päivänkierto. Olohuoneen ikkunat antavat etelään. Kaikkiin ikkunoihin Virta ei ole juuri kauniin valon takia halunnut laittaa verhoja.
Terassitalo yllättää ajattomuudellaan. Rakennus valmistui vuonna 1938, mutta sitä voisi pelkistettyjen linjojen vuoksi äkkiä katsoen luulla uudemmaksi. Terassitalo on suunnattu etelään, ja Virran läpitalon asunnossa näkyy koko päivänkierto.
– Se on harvinaista luksusta. Aallot ovat ajatelleet asumisviihtyvyyttä ja esimerkiksi makuuhuoneisiin ei tule suoraa auringonpaistetta.
Juuri valo on asia, jota Virta arvostaa asumisessaan. Myös korkeat huoneet ja ympäröivä luonto lisäävät viihtyisyyttä.
– On ihanaa, että joka ikkunasta näkyy puu. Aalto seurasi rakennustöitä, jotta rinteen mäntyjä ei vahingoitettaisi. Männyt saivat jäädä niin lähelle taloa kuin mahdollista. Rinnettä myötäilevä talo ja ylös kurottavat 200–300-vuotiaat männyt ovat vastapari ja vaikuttava näky.
Virran sisustustyyli on persoonallisen värikäs ja esillä on paljon paikallisten taiteilijoiden töitä.
Terassitalo suunniteltiin alun perin A. Ahlström Oy:n Kauttuan paperitehtaiden ylemmille toimihenkilöille. Nykyään siinä asuu niin sanotusti ihan ”tavallista” väkeä. Vuokratasokaan ei ole pilvissä.
– Pääkaupunkiseudulla ei varmaan saisi tämän asunnon vuokrahinnalla yksiötäkään. Silloin tällöin täältä vapautuu asuntoja, mutta monelle kynnykseksi muodostuu se, että täällä ei ole autopaikkoja. Lisäksi jyrkät pihatiet ovat lastenvaunuille hankalat.
– Itse olen parhaillaan etsimässä pienempää ja edullisempaa asuntoa. Tästä tulee jäämään kuitenkin hyvät muistot.
Keittiön kaapit on uusittu perinteitä kunnioittaen.
Asunto numero 3 on Euran kunnalla vuokralla, ja se toimii esittelyhuoneistona, joka on sisustettu Artekin kalusteilla ja valaisimilla. Huoneistossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Virta tuuraa toisinaan vakituista opasta, ja esittelyhuoneiston ollessa suljettu hän saattaa kutsua rinteessä ihmettelevät turistit katsomaan omaa asuntoaan.
– Moni on ihan ihmeissään, että voidaanko tosiaan tulla. Heti seuraavaksi kysytään, että miten tänne pääsee asumaan.
Virran sisustustyyli on persoonallisen värikäs.
– Rakastan värejä ja kasveja.Täällä on paljon esimerkiksi sellaista, mikä on kulkenut matkassa kymmeniä vuosia ja ollut monella sukupolvella. Kerran yksi yläasteikäisten ryhmä kävi täällä Alvar Aallon päivänä ja opettaja oli antanut tehtäväksi katsoa, mitä Aallon suunnittelemaa asunnosta löytyy. Sanoin, että se on aika äkkiä katsottu, kun löytyy vain yksi Aalto-maljakko, naurahtaa Virta.
Pian Alvar Aallon Terassitalon valmistumisen jälkeen otettu valokuva näyttää, miten vaikuttava ilmestys rakennus aikanaan oli perinteisen rakentamisen keskellä.
FAKTAA:
Terassitalo on Alvar Aallon suunnittelema funktionalistinen asuintalo, jota pidetään yhtenä hänen merkittävimmistä töistään.
Nykyinen omistaja Ruukki Invest Oy.
Kuusi asuntoa neljässä kerroksessa. Talo mukailee rinnettä, ja jokaiselle asunnolle muodostuu oma sisäänkäynti maan tasalta. Kunkin kerroksen katto muodostaa seuraavan kerroksen kattoterassin.