Huonokuntoisimpia päällystettyjä teitä muutetaan soratieksi Satakunnassa
Lounais-Suomen elinvoimakeskus muuttaa huonokuntoisimpia päällysteitä vähäliikenteisillä teillä soratieksi Satakunnassa. Soratieksi muutettavia tieosuuksia on yhteensä 18,6 kilometriä. Vähäliikenteisiä teitä ei ole nykyrahoituksella mahdollista päällystää uudelleen, eikä huonokuntoista päällystettä saada paikkaamalla parempaan kuntoon. Tällaisissa tilanteissa tien muuttaminen soratieksi mahdollistaa paremmin sen kunnossapidon ja liikennöitävyyden.
Muutoksiin suhtaudutaan usein ennakkoon varauksella, mutta saatu palaute toteutetuista kohteista on ollut myönteistä.
Tänä vuonna soratieksi muutettavat kohteet: Merikarvialla maantie 13186 Lauttijärvi 8,1 km matkalta, Kankaanpäässä maantiet 13189 Leppäruhka eteläpäässään 3,5 km ja 13227 Kivelänsuora 3,0 km matkalta, Pomarkussa maantie 13192 Tuunajärvi kahdelta osuudelta yhteensä 1,3 km matkalta sekä Jämijärvellä maantie 13223 Palojoki kahdelta osuudelta yhteensä 2,7 km matkalla.
Tiet luokitellaan vähäisen liikennemääränsä takia sorateinäkin vähäliikenteisiksi. Kankaanpäässä Leppäruhkantiellä päädyttiin lopulta säilyttämään tien pohjoispään päällyste noin 3,5 km matkalla paikallisten toiveesta.
Soratieksi muuttaminen sisältää päällysteen sekoitusjyrsinnän, jossa olemassa oleva päällyste käsitellään ja hyödynnetään tien rakenteessa. Jyrsitty materiaali muokataan tiehöylällä, jolloin se muodostaa kantavan pohjan uudelle murskekulutuskerrokselle. Samassa yhteydessä teiden sivuojia kunnostetaan ja rumpujen kunto tarkistetaan. Rummut puhdistetaan ja tarvittaessa uusitaan. Tien kulutuskerrosta käsitellään kalsiumkloridilla, jolla sidotaan tien pintaa ja vähennetään pölyämistä.
Työt alkavat toukokuun loppuun mennessä Jämijärvellä Palojoen maantiellä 13223. Kaikki kohteet toteutetaan elokuun loppuun mennessä. Tarkempi työjärjestys ei ole vielä vahvistunut, mutta töitä tehdään eri kohteissa vaiheittain koko kesän ajan. Erityisesti kuivatusratkaisujen kuntoonpanossa työ kestää pidempään.
Urakoitsijana hankkeessa toimii Oteran Oy.

