Isänpäivä: Pitkään vuorotyötä tehnyt perheenisä Harri Kurko arvostaa yhteisiä hetkiä lasten kanssa
Ulvilassa vietettiin viikonloppuna Lapsiperheiden lauantai -tapahtumaa. Ulvilan kaupungin vapaa-ajanohjaaja Harri Kurko on ollut mukana tekemässä tapahtumaa alusta asti.
Pauliina Vilpakka
Ulvilassa vietettiin viikonloppuna Lapsiperheiden lauantai -tapahtumaa. Ilmaiset Lapsiperheiden lauantait pitävät sisällään nimensä mukaisesti tekemistä lapsille ja lasten kanssa: on pomppulinnoja, askartelua, potkumoporataa, säbää, leikkinurkkausta ynnä muuta. Tapahtumia järjestetään Vanhankylän koululla kahdesti syksyssä ja kahdesti keväässä, ja ne keräävät paikalle satoja kävijöitä. Lisäksi kerran syksyssä järjestetään sama tapahtuma Vapaa-ajankeskus Kaskelotin ympäristössä, jossa kävijämäärä oli viimeksi jopa yli tuhat henkeä.
Lauantaina mukana menossa oli myös Ulvilan kaupungin vapaa-ajanohjaaja Harri Kurko nuorimmaisen tyttärensä Olivian kanssa. Kurko on ollut mukana tekemässä Lapsiperheiden lauantaita koko sen reilun puolentoistavuoden olemassaolon ajan. Hän toteaa, että tapahtumaan osallistuminen on hyvä tapa ottaa hetki yhteistä aikaa perheen kanssa. Siitä kertoo sekin, että paikalla näkyy usein vakiokasvoja.
– Täällä tulee oltua ja tehtyä yhdessä lasten kanssa, ja perheetkin kohtaavat toisiaan, Kurko kertoo.
2-vuotias Linda Lintunen ja äitinsä Riia Salkoharju uskaltautuivat liukumäkeen.
Kurko tietää omasta kokemuksestaan, ettei yhteisen ajan löytäminen ole aina helppoa, varsinkaan uraputkessa oleville isille. Miehellä itsellään on yhteensä viisi lasta, joista kotona asuvat vielä 13- ja 9-vuotiaat tyttäret. Vanhimmat ovat jo maailmalla. Suuressa perheessä vaimo on pitänyt kotona arjen pyörimässä ja mies on aina paiskinut paljon töitä. Ennen pestiä Ulvilan kaupungilla Harri Kurko työskenteli lastenkodeissa ja ammatillisena tukihenkilönä. Työkokemusta kertyi myös kehitysvamma-, mielenterveys- ja päihdepuolelta. Vuosikymmen vierähti ilta- ja viikonloppupainotteisessa vuorotyössä, jonka yhdistäminen perhe-elämän kanssa oli kaikkein haastavinta.
– Välillä vaikka oli ollut illalla töissä, teki mieli herätä aikaisin, että näki lapsia edes sen pienen aamuhetken, mies muistelee kiireisiä vuosia.
Tänä vuonna tapahtuma keräsi paikalle runsaasti alle kouluikäisiä. 3-vuotias Jimi Kalliomäki kurvaili potkumoporadalla.
Kurko tietää, että pitkää päivää tekevällä isällä voi joskus olla syyllinen olo. Häntä itseään helpotti silloin tieto siitä, että ainakin vaimo oli kotona läsnä lapsille. Sekin tuntui joskus nurinkuriselta, että lastenkotityössä hän teki pitkää päivää lasten ympäröimänä, muttei omiensa.
– Mutta toisaalta koin sen kyllä hyvin tärkeäksi työksi ja se oli kuitenkin sitä, mitä halusin tehdä, hän kertoo.
Nykyään elämänrytmi on sellainen, että aikaa jää enemmän myös omalle perheelle ja omille harrastuksille. Koska yhteinen aika ei ole aina ollut itsestäänselvyys, sitäkin enemmän perheenisä yhteisiä hetkiä nykyään arvostaa. Niihin panostaminen näkyy myös lapsista nopeasti.
– Siinä huomaa, kuinka on isänä lapsillekin tärkeä ja kuinka tärkeitä he ovat itselle, Kurko pohtii.
Hän kannustaa työelämän oravanpyörässä pyöriviä isiä raivaamaan välillä kalenterista aikaa perheelle.
– Jos et sitä itse tee, kukaan ei tee sitä puolestasi. Kannattaa oppia olemaan myös perheen kanssa ja nauttimaan niistä hetkistä. Se on iso asia ja voimavara monessa kohtaa, Kurko toteaa.
Mika ja Taavi Lehtonen sekä Manu Lousti testasivat laukausvoimaa.