Kansainvälinen katutaidefestivaali HOP!fest jalkautuu Porin katukuvaan toista kertaa
HOP!fest - kansainvälinen katutaidefestivaali jalkautuu Porin katukuvaan samaan aikaan SuomiAreenan kanssa 24.–27. kesäkuuta. Esityspaikkoina toimivat Kävelykatu, Pohjoisrannan puisto Porinsillan kupeessa, Pelle Hermannin leikkipuiston areena, Kauppakeskus Puuvillan Kutomon aukio sekä Rakastajat-teatterin Kehräämö. Lisäksi festivaalilla nähdään kaupunkitilassa liikkuvia esityksiä.
Festivaalin ohjelmistossa nähdään muun muassa nykytanssia Kauppakeskus Puuvillan seinää vasten, parkouria Puuvillatehtaan miljöössä, maaginen jättilasikupu, akrobatiaa, sirkusta ja musiikkia.
Tänä vuonna esityksiä viedään myös sisätiloihin, kun Porin Kauppahallin vanhassa bingosalissa koetaan Kiovan pommisuojissa syntynyt Hooligan Art Companyn Bunker Cabaret sekä Porin pääkirjastossa ruotsalaisen React Public Performances -ryhmän Library Stories. Bunker Cabaret rakennetaan varta vasten bingohalliin, ja ryhmä viettää Porissa yhdentoista päivän residenssin.
Festivaalin tapahtumat ovat yleisölle pääsymaksuttomia paria poikkeusta lukuunottamatta. Tiistain 24. kesäkuuta festivaaliklubille sekä Bunker Cabaretin esityksiin myydään pääsylippuja katsojan oman maksukyvyn mukaan. Festivaaliklubin tuotoilla ostetaan ikimetsää, ja Bunker Cabaretin lipputulot ohjataan hyväntekeväisyyteen Ukrainan hyväksi.
HOP!fest järjestetään toista kertaa. Vuonna 2024 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi paljon kiitosta ja kävijöitä. Festivaalille jaettiin myös Porikortteleiden Vuoden Keskustateko -tunnustus.
– Festivaalin tavoitteena on tuoda kulttuuria ja taidetta kaikkien saataville. Saavutettavuus on meille tärkeä arvo. Tänä vuonna esiintyjiä ja esityksiä on viime vuotta enemmän ja ohjelmisto on todella monipuolinen, toteaa HOP!festin taiteellinen johtaja Angelika Meusel.
HOP!festin koko ohjelma on tutustuttavissa osoitteessa hopfest.fi
HOP!festin järjestää Rakastajat-teatteri ja se toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston “Taide toiseen” -apurahan turvin, ja sitä tukevat myös Svenska Kulturfonden i Björneborg, Porin kaupunki, Huittisten säästöpankkisäätiö, Kauppakeskus Puuvilla ja Culture Ireland.