Kauppakeskuksessakin voi kokea laulun ja tanssin taikaa
Puuvillan tapahtuma-aukiolla laulu raikaa ja tanssiparit pyörähtelevät parketilla. On tiistai, karaoketanssien päivä.
Maarit Kautto
Karaoketansseja on järjestetty Puuvillassa koko kesän ajan tiistai-iltapäivisin. Tällä erää viimeisen kerran kauppakeskuksessa laulettiin ja pyörähdeltiin tiistaina 27. elokuuta. Seuraavaksi alkavat kaikille kiinnostuneille avoimet seniorijumpat 9. syyskuuta.
Runsaasti väkeä istuskelee aukion laidoilla odottamassa lauluvuoroaan tai vain katselemassa ja kuunelemassa iloista menoa. Tiettävästi Suomessa ei ole montaakaan kauppakeskusta, jonka kauppakäytävällä tanssitaan ja lauletaan tai jumpataan keskellä päivää.
– Tämä on osa Puuvillan sosiaalista vastuullisuutta. Järjestämme kaikille suunnattua, maksutonta ja osallistavaa ohjelmaa. Karaoketansseja meillä oli ensimmäisen kerran viime vuonna ja ne ovat olleet tosi tykättyjä. Itse en olisi uskonut, että satakuntalaiset innostuvat tanssimaan ja laulamaan keskellä kauppakeskusta, mutta on osoittautunut, että olin väärässä, Puuvillan markkinointipäällikkö Veera Forsbacka nauraa ja jatkaa:
– Seuraavassa vaiheessa voisimmekin miettiä, pitäisikö karaoketansseihin yhdistää vaikkapa tanssiaskelten opetusta. Se voisi innostaa sellaisiakin mukaan, jotka eivät ole aikaisemmin tanssiparketille uskaltautuneet. Karaoketansseja jatketaan ensi vuonna, mikäli innokkaita tanssijoita ja laulajia riittää.
Hannu Saarikoski ja Helena Oramaa järjestävät karaoketansseja.
Puuvillan karaoketanssien takana on Täysikuu Karaoke eli tanssiorkesteri Täysikuusta tuttu Hannu Saarikoski apunaan Helena Oramaa.
– Tanssiparketilla on pyörähdellyt monena tiistaina kolmisenkymmentäkin paria, jazzien aikaan oli parhaimmillaan jopa 40–50 paria. Karaokelaulajia on yleensä lähes 30. Usein laulajia on enemmän kuin tanssijoita.
– Karaoketansseja voisi järjestää talvellakin. Silloin saattaisi tulla vielä enemmän väkeä, kun ihmisillä ei ole kesämenoja ja -rientoja. Porissa on kuitenkin aika vähän paikkoja, missä pääsee arkena päivätansseihin, Saarikoski miettii.
Täysikuu Karaoke järjestää karaoketansseja ja -tapahtumia tilauksesta.
– Syyskuun 22. päivänä meillä on karaokekilpailut Ulvilan nuorisoseurantalolla. Siellä on uutta se, että on oma sarja laulajille, jotka eivät ole koskaan saaneet palkintoa. Näin siksi, että yleensä kisoissa pärjäävät aika pitkälle samat laulajat.
Taina Mömmö uskaltautui laulamaan. Vieressä Täysikuu Karaoken Helena Oramaa.
Aniitta Metsola ja Ossi Rannikko harrastavat lavatansseja ja käyvät pyörähtelemässä eri paikoissa viikoittain. Puuvillassa he tanssivat viime viikon tiistaina ensimmäistä kertaa.
– Tulimme uteliaisuudesta kokeilemaan, millaista on tanssia kauppakeskuksessa. Tämä on yllättävän kivaa ja täytyy sanoa, että lattia sopii erinoimaisesti tanssimiseen.
– Tanssiminen on hyvä liikuntamuoto, se on myös sosiaalinen harrastus. Tanssiparketilla saa helposti uusia tuttavuuksia ja ystäviä.
Molemmat ovat huomanneet sen, että nuoret ovat ilahduttavasti innostuneet tanssimisesta ja heitä näkyykin tanssikursseilla ja lavatansseissa enemmän kuin pitkään aikaan.
Hanna-Leena ja Tomi Pihlajamäki kävivät Puuvillassa sekä laulamassa että tanssimassa.
Hanna-Leena ja Tomi Pihlajamäki harrastavat sekä tanssimista että karaokea.
– Niiden merkeissä tapasimmekin aikoinaan Merikievarissa. Puuvillassa olemme käyneet tiistain karaoketansseissa monta kertaa. Näitä saisi olla vaikka läpi vuoden ainakin silloin tällöin, pariskunta toteaa.
Kirsi Hane ja Eila Ruusunen tulivat katsomaan, minkälainen meininki Puuvillan karaoketansseissa on.
Eila Ruusunen ja Kirsi Hane istuskelivat tapahtuma-aukion reunalla katselemassa.
– Bongasimme Facebookista tiedon, että Puuvillassa on tällaiset karaoketanssit ja lähdimme ihan extemporee katsomaan. On kyllä kiva tapahtuma. On mukava katsella ihmisiä ja kuunnella hyvää musiikkia. Kävimme me tuolla parketilla pyörähtelemässäkin, naiset hymyilivät.
Marke Ranta on saavuttanut jo 63 pokaalia karaokekilpailuista eri puolilta Suomea.
Marke Ranta oli tullut Puuvillaan erityisesti laulamaan karaokea. Marke on jo vuosia harrastanut laulamista karaokessa ja myös silloin tällöin orkesterin kanssa. Hän on osallistunut karaokekilpailuihin ympäri Suomen ja hänellä on jo 63 pokaalia.
– 50-vuotiaana aloitin kilpailemisen, kun sain lapset maailmalle. Minulla on esimerkiksi Tuurin karaokekisoista kolmas, toinen ja ensimmäinen sija perätysten, erilaisia humppa-, valssi- ja tangomestaruuksia sekä monia muita.
– Rakastan esiintymistä. Olen harrastanut myös itämaista tanssia ja esiintynyt sen puitteissa paljon. Olen sukua näyttelijä Kari Hakalalle, joten esiintymisinto on kai sukuvika, Marke nauraa ja jatkaa:
– Musiikilla ja laululla on myös parantava vaikutus. Minulla on tuki- ja liikuntaelinsairaudesta sekä fibromyalgiasta johtuvia kipuja ja saan niihin paljonkin apua laulamisesta. Tämä on minulle henkireikä.

