Kesätyöntekijä Laura Mäkelän työpäivät kuluvat nopeasti suositun porilaisen liikennepuisto Vinkkarin ohjaajana
Porin infran kunnossapidossa työskentelee tänä kesänä 36 kesätyöntekijää, joiden joukkoon kuuluu myös Liikennepuisto Vinkkarissa työskentelevä Laura Mäkelä.
Pauliina Vilpakka
Laura Mäkelä haki ohjaajaksi Porin kirjurinluodossa sijaitsevaan liikennepuisto Vinkkariin, koska ajatteli, että se olisi varmasti kiva kesätyö: saisi olla ulkona ja työskennellä lasten parissa. Vinkkari on Mäkelälle ennestään tuttu paikka, sillä porilaisena hänen on itsekin tullut siellä ajeltua lapsuudessaan. Kaksi ensimmäistä työviikkoa ovat nyt takana, ja Mäkelä on omaksunut uudet työtehtävänsä nopeasti.
– Työ on ihmisläheistä, saa jutella ihmisten kanssa, on kesä ja ihmiset ovat iloisia. Se iloisuus tarttuu itseenikin, Mäkelä listaa kesätyönsä parhaita puolia.
20-vuotias Mäkelä pitää työskentelystä lasten kanssa ja arvelee, että voisi kenties opinnoissaankin erikoistua lapsiin. Syksyllä alkaa toinen vuosi sosionomiopintoja Satakunnan ammattikorkeakoulussa.
– Lasten kanssa työskentely on tosi kivaa, ja tulen hyvin toimeen heidän kanssaan. He ovat ihanan eloisia ja vilskettä riittää, Mäkelä kuvailee.
Yleensä lapset tuntevat liikennevalot oikein hyvin ja myös liikenneympyrästä kertova liikennemerkki on yleensä tuttu. Kuva: Pauliina Vilpakka
Suositussa liikennepuistossa lähtöjä on kerran puolessa tunnissa, ja kauniina kesäpäivänä vuoroaan voi joutua odottamaan. Polkuautoja on yhteensä 29 ja niitäkin lähtöjä on, kun kaikki ovat kerralla ajossa. Innokkaimmat lapset käyvät ajelemassa päivittäin ja toivovat saavansa tutun auton, jossa on tietty numero. Vielä Mäkelälle ei ole tullut yhtään sellaista päivää, että olisi saanut istuskella asiakkaita odottelemassa. Vasta yksi vähän harmaampi päivä on ollut, ja silloinkin oli liikennepuistoon muutamia tulijoita.
– Ei silti kauheasti väsytä työpäivän jälkeen, on niitä rankempiakin töitä ollut, hän kertoo.
Jurvalainen 5-vuotias Eemeli oli saapunut äitinsä kanssa päiväretkelle Poriin ja liikennepuisto Vinkkariin. Kuva: Pauliina Vilpakka
Ennen ajelulle lähtöä Mäkelä esittelee lapsiryhmälle joitain liikennemerkkejä ja kertoo liikennepuiston säännöt. Esimerkiksi hurjastelu ja ohittaminen on kielletty. Suurin osa polkuauton kuljettajista noudattaa sääntöjä hienosti, mutta välillä jollakin on ”raskas kaasujalka”, ja ohjaajan täytyy pyytää kuskia rauhoittamaan vauhtia.
Mäkelä laittoi monta kesätyöhakemusta vetämään heti vuodenvaihteessa. Kesätyöllistyminen vähän jännitti, ja hän halusi varmistaa, että työpaikka löytyisi jostain. Porin infran kunnossapidossa työskentelee tänä kesänä 36 kesätyöntekijää, joista suurin osa on 2. asteen opiskelijoita. Kesätyöläisiä työskentelee liikennepuiston lisäksi vieraslajitorjunnassa, Yyterin kunnossapidossa, katujen kunnossapidossa, puistopuolella ja puutyöverstaalla, muun muassa leikkivälineiden kunnostuksen parissa.
Uudet ajelijat pääsevät polkuauton rattiin puolen tunnin välein. Kuva: Pauliina Vilpakka
Infran kunnossapidon kesätyöläiset ovat yli 16-vuotiaita, ja tietyissä kohteissa, kuten esimerkiksi liikennepuistossa yli 18-vuotiaita. Kesätyöhakemuksia saapui tänä vuonna yli 300. Kiinnostus viheralaa kohtaan tai alan työkokemus voi olla hakuvaiheessa avuksi, muttei välttämättä ratkaise asiaa. Puistopuutarhuri Minna Murtomäki kertoo, että kesätyöläisistä on joka vuosi suuri apu kesän työtehtävissä.