Lääkärikeskus Karhulinnalle uusi toimitusjohtaja
Lääkärikeskus Karhulinna on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi Tiina Äijälän 14. tammikuuta alkaen tehtävässä aiemmin toimineen Kimmo Ahon siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen.
Vuonna 2021 perustettu Karhulinna on vakiinnuttanut asemansa Satakunnassa luotettavana ja arvostettuna paikallisena terveydenhuollon toimijana.
– Yhtiön strategisena tavoitteena on jatkaa paikallista kasvua vahvaan asiakastyytyväisyyteen sekä osaavaan ja sitoutuneeseen henkilöstöön nojaten. Uuden toimitusjohtajan tausta ja osaaminen tukevat Karhulinnan pitkän aikavälin kilpailukykyä sekä kasvua ja strategisia tavoitteita. Tässä yhteydessä haluan myös lämpimästi kiittää Kimmoa kaikesta Karhulinnan eteen tehdystä työstä. sanoo Karhulinnan hallituksen puheenjohtaja Simo Aalto.
– 48-vuotiaalla Tiina Äijälällä on lähes 20 vuoden mittainen monipuolinen kokemus yksityisestä terveydenhuollosta niin paikallisen toimijan kuin valtakunnallisen pörssiyhtiönkin näkökulmasta. Lisäksi hänellä on niin työ- kuin vapaa-ajan harrasteidenkin puitteissa eriomainen verkosto Satakunnan yritysmaailmaan, jatkaa Aalto.
Tiina Äijälä kertoo olevansa innoissaan päästessään aloittamaan Karhulinnassa.
– Kokemukseni antaa hyvän pohjan lähteä luotsaamaan Karhulinnaa kohti seuraavia kasvutavoitteita. Yhtiöllä on jo vankka markkinaosuus yksityisestä terveydenhuollosta, mutta näen siinä suurta potentiaalia edelleen ja odotan tiivistä yhteistyötä henkilöstön ja sidosryhmien kanssa.”
Millä eväin uusi toimitusjohtaja lähtee luotsaamaan uutta porukkaansa?
– Arvostan työarjessani yhteisöllisyyttä, läsnäoloa, avointa ja aktiivista keskustelua, yhdessä tekemistä ja toinen toistemme auttamista. Näillä eväillä työpaikalle saadaan aikaan hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Olen ymmärtänyt, että nämä kaikki kuuluvat jo nyt Karhulinnan arkipäivään. Niinpä siirryn hyvillä mielin uuteen tehtävääni ja odotan innolla päästä käynnistämään arjen työ henkilöstön sekä Karhulinnan asiakkaiden kanssa.”

