Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi kalastonhoitomaksuvaroista avustuksia kalatalouden edistämiseen
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kalatalousyksikkö myönsi toimialueelleen yhteensä noin 2,26 miljoonaa euroa kalatalouden edistämisvaroja. Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista valtion kalastonhoitomaksuista.
Hankehakemuksia lähetettiin Lounais-Suomen elinvoimakeskukselle yhteensä 150 kappaletta ja avustuksia haettiin yhteensä noin 1 212 000 euroa. Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi avustusta 115 hankkeelle yhteensä noin 560 000 eurolla. Hankkeiden omarahoitusosuus (toteuttajan oma raha tai talkootyö) oli keskimäärin 45 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Hakuaika on vuosittain tammikuussa.
Tukea myönnettiin muun muassa kalastusharrastuksen edistämiseen, viestintä- ja tiedotushankkeisiin, kalakantojen ja kalastuksen seurantaan, kalastuksen yhtenäislupa-alueiden kehittämiseen, kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien päivittämiseen ja muihin hankkeisiin sekä kalastuksen valvontaan.
Hankeavustusten lisäksi Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi toimialueensa 40 kalatalousalueelle yhteensä lähes 487 000 euroa yleisavustuksina kalatalousaluetoimintaan vuodelle 2026. Kalatalousalueet ovat julkisoikeudellisia yhdistyksiä, joilla on useita lakisääteisiä tehtäviä. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen ja toimeenpano. Muita tehtäviä ovat muun muassa kalastuksenvalvonnan järjestäminen, kalastuksen yhtenäislupa-alueiden muodostamisen edistäminen ja kalavarojen käyttöön ja hoitoon liittyvä tiedotus. Kalastuslain mukaisesti osa kalastonhoitomaksuista kertyvistä varoista kohdennetaan kalatalousaluetoimintaan.
Kalastonhoitomaksuvaroista maksetaan myös korvauksia vesialueiden omistajille kalavesien maksullisten yleiskalastusoikeuksien hyödyntämiseen sekä kalastusopastoimintaan perustuvasta käytöstä. Näitä korvauksia maksettiin Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueelle yhteensä noin 1 211 000 euroa. Elinvoimakeskus myöntää varat kalatalousalueille, jotka jakavat korvaukset edelleen alueensa vesialueiden omistajille.
Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos olet 18–69-vuotias ja harjoitat muuta kalastusta kuin ongintaa, pilkintää tai silakan litkausta yhdellä vavalla. Maksun suuruus on 47 euroa/vuosi, 16 euroa/viikko ja 6 euroa/päivä. Kalastonhoitomaksun voi maksaa esim. Metsähallituksen Eräluvat.fi-verkkokaupassa, palvelunumeron 020 69 2424 kautta tai luvanmyyntipisteissä.
Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä muualla paitsi vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, kalastuskieltoalueilla, erityiskohteissa ja Ahvenanmaan maakunnassa.
Satakuntaan myönnetyt avustukset:
– Koululaisten ja erityisryhmien kalastuspäivät, Karvianjoen kalatalousalue, 3574 euroa
– Inhottujärven verkkokoekalastus, Karvianjoen kalatalousalue, 6542 euroa
– Karvianjoen kalatalousalueen kalastuksenvalvonta, 6506 euroa
– Koulujen kalapäivä 2026, Eurajoki-Lapinjoen kalatalousalue, 3000 euroa
– Kalastuksenvalvonta 2026, Eurajoki-Lapinjoen kalatalousalue, 3220 euroa
– Kalastuksenvalvojien koulutus ja valvontatyö 2026, Porin kalatalousalue, 2800 euroa
– Yhtenäislupa-alueen kehittäminen ja kalastustiedon tuottaminen Kokemäen kalatalousalueen kotisivuille, 5420 euroa
– Yhtenäislupa-alueiden edistäminen Porin kalatalousalueella, 12 000 euroa
– Harjunpäänjoen infotaulut, Länsi-Suomen Kalatalouskeskus ry, 2600 euroa

