Lounais-Suomen Pro metsä -palkinto Rauman kaupungille
Lounais-Suomen metsäneuvosto on myöntänyt vuoden 2026 Pro metsä -palkinnon Rauman kaupungille ja puurakenteiselle Uotilanrinteen monitoimikeskukselle.
Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa. Palkinto myönnetään henkilölle, työryhmälle, yritykselle tai muulle yhteisölle kiitoksena aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Julkisen puurakentamisen edistäminen on kirjattu yhdeksi päämääräksi Lounais-Suomen metsäohjelmaan vuosille 2026–2030.
– Lounais-Suomen metsäneuvosto näkee tärkeänä nostaa esiin esimerkkikohteita puun käytöstä julkisessa rakentamisessa. Puurakennuksessa hiili sitoutuu pitkäikäiseen puutuotteeseen, sanoo elinkeinopäällikkö Minna Rautalin Suomen metsäkeskuksesta.
– On erittäin positiivista, että Uotilanrinteen monitoimikeskuksen lisäksi Raumalla rakenteilla olevassa Nanukallion koulukeskuksessa käytetään massiivipuurakenteita. Puupintoja näkyy hienosti myös uudehkolla Karin Kampuksella, lisää Lounais-Suomen metsäneuvoston puheenjohtaja Maija Perävainio.
Rauman kaupunki pitää saamaansa tunnustusta merkityksellisenä.
– Pro metsä -palkinto tuntuu erityisen arvokkaalta, koska Uotilanrinteen monitoimikeskus on rakennettu palvelemaan kaupunkilaisia pitkälle tulevaisuuteen. Puurakentaminen yhdistää vastuullisuuden, toimivuuden ja viihtyisyyden tavalla, josta olemme Raumalla ylpeitä, sanoo vs. tilapalvelujohtaja Kimmo Salminen Rauman kaupungilta.
Palkinto jaettiin keskiviikkona. Kuvassa vasemmalta oikealle Lounais-Suomen metsäneuvoston edustajat Maija Perävainio ja Minna Rautalin sekä Rauman kaupungin edustajat Kimmo Salminen, vs. tilapalvelujohtaja, Mitri Vahamäki, rakennuttajainsinööri, Leena Joki-Korpela, arkkitehti, Johanna Leino, Uotilan koulun rehtori ja Marika Nastola, Uotilan päiväkodin johtaja. Kuva: Rauman kaupunki.

