Meri-Porin uimahallia ei olla ajamassa alas – halli avataan perjantaina
Maarit Kautto
Porin kaupungin liikuntayksikön päällikkö Petteri Lahti torppaa huhut siitä, että Meri-Porin uimahallia oltaisiin ajamassa alas ja lakkauttamassa kokonaan. Lahden mukaan hallin lakkauttamisesta ei ole olemassa mitään suunnitelmia.
Huhut ovat lähteneet liikkeelle, kun Meri-Porin uimahallin avautuminen tänä syksynä siirtyi pesuhuoneiden ja wc-tilojen rakenteista laatoitustöiden yhteydessä löytyneen kosteuden takia. Syksyllä 2024 hallin avaaminen puolestaan viivästyi legionellabakteerilöydösten vuoksi.
Meri-Porin uimahallin piti alunperin avautua syyskuun alussa, mutta tilojen vessat oli kuivattava asianmukaisesti ennen uusien laattojen asentamista.
– Korjaustyöt ovat nyt valmistumassa arvioitua nopeammin ja uimahalli päästään avaamaan jo perjantaina 12. syyskuuta kello 12. Myös aiempien vuosien Legionella-bakteeritapausten vuoksi otetut viranomaisnäytteet ovat valmistuneet, ja ne ovat puhtaat, Lahti kertoo.
Meri-Porin uimahalli on valmistunut vuonna 1985 ja se on peruskorjattu 2012. Kävijämäärä on valitettavasti ollut laskeva.
– Viime vuonna kokonaiskävijämäärä oli noin 36 000 asiakasta. Ennen koronaa vuonna 2019 kävijämäärä oli lähes 50 000.
– Toivottavasti Meri-Porin alueen asukkaat, urheiluseurat ja muut yhdistykset sekä muut Meri-Porin uimahallin entiset ja nykyiset asiakkaat innostuisivat käyttämään uimahallia nykyistä enemmän ja kävijämäärä kääntyisi kasvuun. Uiminen on hyvää liikuntaa ja uimahalli on mainio paikka virkistäytymiseen sekä rentoutumiseen. Petteri Lahti kannustaa.