Minisperen tubettajat tulevat jälleen – tarjolla myös räppiskenen tuoreempaa polvea
Ensi kesän Minisperen esiintyjäkattaus on valmis. Jo aiemmin julkaistujen supernimien eli Lauri Haavin sekä vuolaan Emma-palkintopotin juuri keränneen duon Emma & Matildan lisäksi lavalle nousee tuttuun tapaan joukko tubettajia.
Minisperessä nähdään Satusedän, JuhoFlown ja Tiia Weckströmin muodostama TubeTrio, joka on yksi tämän hetken seuratuimmista somekokoonpanoista nuorten keskuudessa. Kolmikkoa seuraa yli miljoona suomalaista ja heidän videoitaan katsotaan kuukausittain yli 30 miljoonaa kertaa eri kanavissa. Ja kuten jo vuosia Minisperessä on totuttu luikerteleviin meet & greet -jonoihin, luvassa on jälleen suosikkitubettajien tapaamismahdollisuus.
Lisäksi lavalla nähdään ja kuullaan freestyle rapin Suomen mestari vuodelta 2019 sekä Iha Just Imus Youtube-triosta tuttu Jokrates sekä viraalihitillään Pomppupäivä laajempaan tietoisuuteen ampaissut 13-vuotias räppäri ja somepersoona Spendaaja.
Aiempien vuosien tapaan Minisperen ohjelmaan kuuluu myös runsas alueohjelma. Alueelle on mahdollista hakea mukaan yrityskumppanin, yhteisön tai seuran, joka haluaa esitellä toimintaansa ja saada lisää harrastajia tai lisätä tunnettuuttaan kohdeyleisössään. Haku tapahtuu sähköpostitse 30. huhtikuuta mennessä ja valituille ilmoitetaan toukokuun aikana. Viestissä tulee kertoa, millaista aktiviteettia teltassa olisi tarjolla sekä lyhyesti oman yhteisön taustoista. Minispere tarjoaa toimijalle telttapaikan sähköineen maksutta.
Minispere sunnuntaina järjestetään 2. elokuuta Porin Kirjurinluodossa.

