Nälkäpäivänä voi auttaa lipaskerääjänä tai lahjoittajana
Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivänä kerätään varoja järjestön katastrofirahastoon. Nälkäpäivän valtakunnallinen lipaskeräys järjestetään torstaista lauantaihin 24.–26. syyskuuta.
Nälkäpäivä-varoilla autetaan äkillisissä onnettomuustilanteissa. Koulutetut Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat valmiina auttamaan vuoden jokaisena päivänä myös Suomessa. He antavat muun muassa henkistä tukea yllättävän kriisin kohdanneille, tukea uuden elämän aloittamiseen esimerkiksi tulipalossa omaisuutensa menettäneille ja ylläpitävät valmiutta vastata kriiseihin. Ulkomailla varoilla autetaan luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja.
– Kun kriisi iskee, katastrofirahastoon lahjoitettujen varojen avulla voidaan auttaa nopeasti. Ostamalla Nälkäpäiväleipää, lipaskeräämällä tai lahjoittamalla lippaaseen olet mukana auttamassa niitä, jotka apua tarvitsevat, kertoo Punaisen Ristin Satakunnan piirin järjestöpäällikkö Mia Vettenranta.
Kaikki ovat tervetulleita keräämään, ja yksikin tunti kerääjänä on arvokas apu. Mukaan tarvitsee vain säähän sopivat ulkovaatteet sekä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Satakunnan piirin alueen paikalliset Nälkäpäivän keräystapahtumat löytyvät paikkakuntahaulla Oma Punaisesta Rististä https://oma.punainenristi.fi/
Leivänmyyntipaikat löytyvät tästä linkistä.

