Nelikymppisessä Amadossa katsotaan luottavaisesti tulevaisuuteen
Perinteikäs perheyritys Hotelli & Ravintola Amado Porin Keskusaukiolla on pitkin vuotta juhlistanut 40-vuotista toimintaansa monin eri tavoin.
Maarit Kautto
Amadon juhlavuosi on näkynyt muun muassa markkinoinnissa ja ravintolan puolella on ollut tarjolla 40-vuotisjuhlamenu, jonka aikaa on yleisön pyynnöstä jatkettu syyskuun loppuun.
– Emme ole järjestäneet mitään yksittäistä, isoa juhlapäivää, vaan koko vuosi on ollut yhtä juhlaa ja monenmoisia pienempiä tempauksia, Amado Hotels Oy:n toimitusjohtaja Minna Koivunen sanoo.
Amadolla on vaiheikas historia ja ennen nykyisiä omistajia, Minna ja Janne Koivusta, hotellia on pyöittänyt kaksi perhettä. Jos mennään vielä kauemmas taaksepäin, Amadon edeltäjänä Keskuskartanon liikerakennuksessa toimi SOK:n Hotelli Karhun Kruunu, joka avattiin huhtikuussa 1963. Karhun Kruunussa oli alkuaikoinaan 30 huonetta ja perustettaessa se toimi niin sanottuna raittius- eli alkoholittomana hotellina.
Karhun Kruunun osti sittemmin helsinkiläinen HRB Group, joka uudisti tilat täysin ja avasi Amadona helmikuussa 1986. Vuonna 1987 HRB Group myi hotelli-ravintolan Leena ja Tapani Raivolle ja vuonna 2006 liiketoiminta siirtyi Sipon perheelle.
Minna ja Janne Koivunen ovat pyörittäneet Amadoa nyt reilut 11 vuotta.
– Toimimme franchising-yrittäjinä Hertzin Autovuokraamossa ja vastasimme Porin ja Rauman autovuokrauksista. Autojen vuokraus oli hyvin vilkasta muun muassa Olkiluodon rakennustyömaan ansiosta, mutta vuoteen 2015 mennessä homma tasaantui ja mietimme, että voisimme aloittaa jotain muutakin liiketoimintaa sen oheen. Pohdimme monenlaisia vaihtoehtoja, kunnes Seppo Collander kertoi, että Hotelli Amado ei ole vielä myynnissä, mutta hän tuntee omistajat ja tietää, että he jäisivät jo mielellään eläkkeelle. Kiinnostuimme, sillä ajattelimme, että hotelli istuisi hyvin autonvuokrauskonseptiin.
– Kaikki kävi sitten nopeasti ja minä siirryin autonvuokrauspuolelta vastaamaan hotelli- ja ravintolatoiminnasta. Hyvin pian kävi ilmi, että tätä hommaa ei tehdä vain muun ohessa, vaan siihen on keskityttävä täysillä. Aloimme uudistaa toimintaa omannäköiseksemme perinteikästä Amado-henkeä kuitenkaan unohtamatta, Minna Koivunen kertoo.
Koivusten käsissä Hotelli Amadon toiminta on kehittynyt ja laajentunut. Nykyisin konseptiin kuuluu myös Keskusaukion toisella laidalla sijaitseva Amado Cityhotelli, jonka porilaiset muistanevat parhaiten entisenä Cumuluksena. Hotelli Amadossa on 47 huonetta ja Amado Cityhotellissa 69.
– Meillä on myös kalustettuja huoneistoja Antintornissa sekä kaksi luksushuvilaa Reposaaren Reelinkissä, Minna kertoo.
Minna Koivusen mukaan korona-aika muutti majoitustoiminnan luonnetta.
– Aikaisemmin esimerkiksi Pori Jazzeille tulevat varasivat hotellihuoneet jo valmiiksi vuoden päähän. Nykyään ihmiset tarkkailevat säätietoja ja tekevät päätöksiä jopa päivän varoitusajalla. Porissa on kyllä majoituskapasiteettia riittämiin, ainoastaan SuomiAreenan aikaan majoitustilat voivat olla täynnä.
Minna toteaakin, että kesällä Porissa yöpyy matkailijoita ihan mukavasti, mutta työperäinen matkustus on kuitenkin majoitustoiminnan selkäranka.
– Toki toivoisin Porin kehittämisen matkailu- ja tapahtumakaupunkina onnistuvan niin, että matkailijoita saataisiin houkuteltua ympäri vuoden.
Tämän päivän hotellivieraat arvostavat henkilökohtaista palvelua, johon Amadossakin panostetaan.
– Meillä on paljon vakioasiakkaita, jotka käyvät vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Siinä tullaan jo tutuiksi. Paljon huoneita varataan erilaisten varausalustojen kautta, mutta meille myös vielä soitetaan tai lähetetään sähköpostia suoraan. Asiakkaista on mukavaa, kun he kohtaavat vastaanottotiskillä saman henkilön, jonka kanssa ovat asioineet puhelimessa, Minna sanoo ja jatkaa:
– Varausalustat, kuten booking.com, ovat hotellille tärkeitä myynti- ja markkinointikanavia, mutta suorassa varauksessa asiointi on usein kaikkein mutkattominta.
Porilaisille Amado on ennen kaikkea ravintola, jonne tullaan sukupolvesta toiseen.
– On mukavaa kuulla, kun asiakkaat kertovat, että he ovat käyneet meillä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa ja tuovat nyt oman jälkikasvunsa syömään. Meillä järjestetään paljon myös lounas- ja iltakokouksia ja erilaisia juhlia.
– Hauskaa on, kun porilaiset ruokailijat katselevat ympärilleen ja toteavat, että ”jaa, teillä on myös hotellihuoneita täällä”, Minna nauraa.
Kun pohditaan tulevaisuutta, Minna toteaa, että nopeasti muuttuva maailma taitaa olla tullut jäädäkseen.
– Ehkä jatkuvasta muutoksesta on tullut uusi normaali. Vuonna 2019 oli Keskuskartanon palo, jossa hotelli ei onneksi muuten kärsinyt, mutta jouduimme sulkemaan ovet viideksi päiväksi. Sitten seuraavana vuonna tuli korona, joka oli rankkaa aikaa ja jonka jälkimaininkeja voi havaita vieläkin. Sitten tuli sota, kustannusten nousu ja ihmisten varovaisuus kuluttamisen suhteen. Nyt olisi hienoa nähdä välillä myös myönteistä kehitystä, talouden piristymistä ja yleisen mielialan kohenemista, josta on jo merkkejä näkyvillä.
– Perusluonteeltani olen positiivinen tulevaisuuteen katsoja ja uskon siihen, että Suomi ja Pori tästä lähtevät uuteen nousuun. Seuraamme aitiopaikalta mielenkiinnolla myös vanhan linja-autoaseman alueen suunnitelmien etenemistä. Sinne suunniteltu merkittävä liikunta- ja tapahtumakeskus toisi toteutuessaan aivan uudenlaista elämää tälle puolelle keskustaa. On hienoa, että Porin keskustaa kehitetään ja elävöitetään eri suunnissa, Minna miettii.

