Opiskelijat järjestävät Puuvillassa hyvinvointitapahtuman ihan kaikille
Sanna Jääskeläinen
Hyvinvointia ja elämyksiä -tapahtuma järjestetään Porissa Puuvillan kauppakeskuksen areenalla perjantaina 31. tammikuuta kello 12–18. Luvassa on monenlaista ohjelmaa, tekemistä ja esittelyä – kaikki kävijälle ilmaiseksi.
Tapahtuman järjestävät Sataedu Ulvilan matkailualan opiskelijat. Uutena osana matkailupalveluiden opinnoissa on hyvinvointimatkailun opintokokonaisuus, johon saatiin näin nivottua myös tapahtumajärjestämisen opiskelua.
– Idea tapahtuman järjestämisestä tuli ensin opettajilta, mutta innostuimme siitä, sillä hyvinvointia lisäävät palvelut ovat yhä enenevässä määrin osa matkailua, kertovat tapahtuman järjestämisessä mukana olevat opiskelijat Leena Savioja, Ilona Ihantola ja Jenni Rajala.
Suomessa hyvinvointiin liittyvät asiat, kuten sauna tai luonto, ovat aina olleet läsnä. Nyt niitä halutaan määrätietoisemmin ja laajemmin tuoda mukaan matkailutarjontaan.
Puuvillan tapahtumassa on luvassa alkuun yhteislaulua ja senioribailatinoa, jota ohjaa tanssikoulu Rudancon Carita Koivula-Pukkila. Sen jälkeen voi kokeilla Moto Tiles -liikuntalaattoja. Kello 14.00 on vuorossa nuorten TikToK-tanssia ja kolmelta kokeillaan Kangoo Jumps -lajia.
Neljältä alkaa paneelikeskustelu ”Hyvinvoinnin eväitä tulevaisuuden tekijöille”. Tapahtuman juontajan, toimittaja Laura Pullisen vetämään keskusteluun osallistuvat Rakastajat-teatterin teatterinjohtaja Angelika Meusel, Porin kaupungin liikunnanohjaaja Jenni Taimi, Kankaanpään A-Kodin johtaja Heidi Viljanen, olympiauimari Matti Mattsson ja Sataedun autoalan opiskelija Kristiina Hellsten. Luvassa on hyvinvoinnin pohtimista eri näkökulmista.
Keskustelun jälkeen on luvassa vielä eri tanssikoulujen esityksiä.
Mukana tapahtumassa on myös lähes 20 näytteilleasettajaa. Tapahtuman järjestäjät odottavat jo innolla h-hetkeä.
– Tämä on ollut kiva kokemus, olemme konkreettisesti oppineet, miten tapahtuma järjestetään. Samalla on vahvistunut tunne siitä, että on omalla alalla, kiteyttää Jenni Rajala.
Lue lisää tästä.