Porilaiselle Timo Sirénille luovutettiin yksi partion korkeimmista ansiomerkeistä
Sunnuntaina 26. huhtikuuta Turussa vietettiin lounaissuomalaisten partiolaisten perinteistä kevätjuhlaa Partioparaatia. Paraatin marssiosuuden jälkeen järjestetyssä juhlatilaisuudessa Turun VPK-talolla muistettiin ansioituneita partiojohtajia ansiomerkein. Porilaiselle Timo Sirénille luovutettiin Suomen Partiolaisten hopeasusi. Hopeasusi on Suomen Partiolaisten korkeimpia ansiomerkkejä ja huomattavimpia tunnustuksia.
Partiossa ansiomerkit ovat yksi tärkeä tapa kiittää tehdystä työstä yhteisen harrastuksen hyväksi. Ansiomerkit ovat julkinen, näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Ansioituneiden esiin nostaminen kertoo muille, millaisia asioita yhteisössä arvostetaan.
Porilaiselle partiolaiselle Timo Sirenille luovutettiin Partioparaatissa Hopeasusi. Timo on yli 30 vuoden ajan toiminut erityisen ansiokkaasti vastuullisissa partiojohtajatehtävissä. Hän on ollut toiminnassa mukana monella tasolla partioliikettä kehittäen: lippukunnissa, aluejärjestöissä, partiopiireissä ja partiolaisten keskusjärjestössä Suomen Partiolaisissa.
Timon kotilippukunta on turkulainen Tavastin Liljat, ja Poriin muuton myötä hän on vaikuttanut paljon myös porilaiseen partioon Porin Tulitikut -lippukunnassa ja porilaisissa partion aluejärjestöissä. Viimeisimpänä Timo on ollut mukana elvyttämässä Suomen yhtä vanhinta partiolippukuntaa, Viipurin Metsänkävijöitä.
Timoa kuvaillaan johtamista pelkäämättömäksi vastuunkantajaksi, reiluksi, rehelliseksi, ystävälliseksi ja kannustavaksi.
Erityisen panoksen Timo antoi Lounais-Suomen Partiopiirin perustamiseen, uuden piirin käytäntöjen luomiseen. Kahden piirin erilaiset tavat piti piirin perustamisessa yhdistää ja Timo oli mukana etsien aktiivisesti erilaisia ratkaisuja. Timo on ollut vaikuttamassa myös monessa muussa partion projektissa ja keskusjärjestön työryhmässä. Etenkin partion koulutus- ja ansiomerkkijärjestelmien kehittäminen ovat olleet Timon sydäntä lähellä ja hänen positiivinen kädenjälkensä niissä on merkittävä.
– Timon toiminta partiossa on vahvasti partion aatteiden mukaista, vastuullista ja vaikuttavaa. Häntä arvostetaan ja ihaillaan niin hänen omissa lippukunnissaan, Lounais-Suomen Partiopiirissä sekä Suomen Partiolaisissa. Timon on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen partioliikkeeseen”, tiivisti Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Eero Kivistö ansiomerkkiä Timolle luovuttaessaan.
Partiolaiset ehdottavat ansiomerkkejä muille partiolaisille. Muistamisen merkitys on iso kun tietää, että sen takana ovat omat partioystävät. Timolle ansiomerkki juuri tänään tuli yllätyksenä. Hän kertoo, että partio on ollut hänen elämässään aina.
– Partio on turvallinen ja kannustava ympäristö kokeilla omia siipiä. Partiossa pystyy ja saa tehdä, ja siinä ohessa oppia uutta. Partio on opettanut ihan valtavasti erilaisia asioita, kertoo Timo.
Hopeasudet on numeroitu, Timolle luovutettiin 163. Hopeasusi.
Suomen Partiolaisten Hopeasusi
Hopeasusi voidaan myöntää partiojohtajalle, joka on vähintään 20 vuoden ajan toiminut vastuullisissa partiojohtajatasoisissa tehtävissä lippukunnassa, partiopiirissä tai keskusjärjestössä.
Partiojohtajan toiminta on ollut aatteellisesti erittäin vahvaa sekä vastuullista ja vaikuttavaa. Hän on saavuttanut arvoaseman persoonallisuutensa ja partioansioidensa perusteella.
Partion arvot näkyvät ehdokkaan toiminnassa sekä partiossa, että sen ulkopuolella. Ehdokas on saanut toisissa ihmisissä aikaan kasvua ja sitoutumista partiotoimintaan. Ehdokas on omalla panoksellaan kehittävästi, positiivisesti ja rakentavasti vienyt partiotoimintaa eteenpäin.

