Porilaiset lapset ja nuoret kysyvät taas päättäjiltä – tilaisuutta voi seurata suorana netissä
Porin päättäjille pidetään kaupungintalon valtuustosalissa kyselytunti torstaina 26. helmikuuta, jossa heille esitetään lasten ja nuorten tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on kaupungin johtavia viranhaltijoita ja poliitikkoja. Tilaisuus lähetetään suorana netissä.
Kyselytunti pidetään kello 12.00–13.30. Paikan päälle kaupungintalon valtuustosaliin kutsutaan kysyjiä kymmenestä eri koulusta. Tilaisuutta voi seurata Porin kaupungin YouTube-kanavalta.
– Kaikkiaan 20 koulua alakouluista toiselle asteelle on lähettänyt kysymyksiä. Osaan kysymyksistä vastataan kyselytunnilla ja osaan kirjallisesti kaupungin verkkosivulla. Kyselytunnille valikoitui kysymyksiä esimerkiksi kirjaston remontista ja palloiluhallista, leikkipuistojen määrästä ja varustelusta, kouluruuasta, uimaopetuksesta sekä yleisesti lasten ja nuorten huomioimisesta kaupungin päätöksenteossa, kertoo Väinölän koulun rehtori Pirjo Seikkula Osallistuva koulu -työryhmästä.
Porin kaupunki tuottaa porilaisten lasten ja nuorten osallisuutta edistävää toimintaa. Kyselytunti järjestetään nyt 12. kerran osana peruskoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden kuulemis- ja vaikuttamisjärjestelmää.

