Porin ensimmäinen Taiteiden Yö lauantaina – luvassa ohjelmaa improteatterista Mozartiin ja tanssiperformanssista kalligrafiatyöpajaan
Porin tapahtumakesä saa toivotun vahvistuksen, kun monipuolisesti paikallista kulttuuria esiin nostava Taiteiden Yö järjestetään ensimmäisen kerran. Taiteiden Yö kutsuu kaupunkikeskustaan lauantaina 17. elokuuta kello 17–22.
Taiteiden Yön tavoitteena on esitellä Porin monipuolista kulttuuri- ja taideosaamista sekä kannustaa porilaisia tuottamaan näitä elämyksiä myös toisille.
– Keskustassa toimivat yritykset ja yhteisöt ovat lähteneet ennakkoluulottomasti mukaan ensimmäiseen Taiteiden Yöhön. Toivomme, että kävijät löytävät paitsi vanhoihin tuttuihin paikkoihin, myös antavat mahdollisuuden uusille taide-elämyksille, kuvailee tuottaja Laura Pullinen.
Taiteiden Yön ohjelma on pääsääntöisesti kävijöilleen maksutonta. Tapahtuman järjestää Porikorttelit ja sitä on tukenut Porin kaupunki.
Porilaista musiikkia esittelevä Korttelifestarit näkyy Taiteiden Yön ohjelmassa Eetunaukiolla. Korttelifestarien aiemmilta vuosilta tutut yhtyeet esiintyvät klo 18 alkaen.
– Korttelifestarit on ollut vakiintunut osa kaupunkikeskustan kesää ja tällä tavalla saimme yhdistettyä tutun tapahtuman tunnelman uuteen Taiteiden Yöhön, Pullinen kertoo.
Korttelifestarit All Stars -lavalle nousevat Karouselli, Kuudes Aisti, Ending Fortune, Syvä uni ja Irvikuvat.
Porin kauppatorilla järjestetään kello 18–20 tilaisuus Kulttuurin voimaa yli puoluerajojen. Torilla keskustellaan kulttuurin ja taiteen tärkeydestä niin Porissa kuin muuallakin. Lisäksi yleisöä viihdyttämässä vatsastapuhuja Rasmus Koskinen sekä räppäri Tarkka-a. Tarjolla myös poliittista satiiria, päivän teemaan tarttuva esiintyjä, pärekorikisaa ja mukaansatempaavaa tanssia. Juontajana Heta Loponen.
Taiteiden Yön ohjelman kokonaisuudessaan pääset näkemään täältä.

