Porin Kinokellarin syysohjelmistossa tutkitaan ihmissuhteita
Kinokellarin ohjelmisto koostuu laadukkaista elokuvista ympäri maailmaa. Syyskauden elokuvien teemana ovat ihmissuhteet. Tänä syksynä Kinokellarin pääsyliput voi ostaa myös netin kautta. Verkkokauppa avautuu viikolla 35.
Kinokellari on Porin kaupungin elokuvatoimintaa, jota organisoi lastenkulttuurikeskus Kruunupää. Ohjelmisto koostuu laadukkaista elokuvista ympäri maailmaa unohtamatta kauden klassikkoa sekä kotimaista uutuutta. Kinokellarin toiminta koostuu kymmenen elokuvan näytössarjoista aina keväisin ja syksyisin. Tänä vuonna syyskauden esitykset alkavat 23. syyskuuta ja jatkuvat 1. joulukuuta saakka. Matineanäytösten lisäksi Kinokellari järjestää yhteistyönäytöksiä esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa.
– Kinokellarin syyskauden elokuvat tarkastelevat ihmissuhteiden monimuotoisuutta. Erityisessä keskiössä ovat erilaiset perhesuhteet, kertoo Kinokellarista vastaava kulttuurituottaja Miisa Korkiamäki.
Kinokellari ja Porin yliopistokeskus järjestävät keskustelutilaisuuden 7. lokakuuta esitettävän iranilaisen Se oli pelkkä sattuma (K16) -elokuvan jälkeen. Keskustelutilaisuudessa käsitellään elokuvan esiin nostamia teemoja ja laajemminkin iranilaista yhteiskuntaa ja elokuvaa. Keskustelijoiksi saapuvat Leena Reikko, toimittaja ja monikulttuurisuuden asiantuntija sekä Rami Nummi, opiskelija ja elokuva-asiantuntija. Keskustelun moderoi Kimmo Ahonen, FT, Porin yliopistokeskuksesta. Lisäksi Porin yliopistokeskuksen lehtori, FT Petri Saarikoski alustaa 28. lokakuuta esitettävän kauden klassikon Eraserheadin (1977, ohj. David Lynch).
Elokuvanäytökset järjestetään keskiviikkoisin kello 16 Promenadikeskuksessa Finnkinon salissa numero 5. Liput Kinokellariin maksavat 7,50 euroa/kappale ja ne voi ostaa 5. salin edestä puoli tuntia ennen esitystä käteisellä tai kortilla. Kaikissa elokuvissa on suomenkielinen tekstitys. Huomaathan, että Kinokellarin näytöstä ei ole syyslomaviikolla.
Kinokellarin lippuja voi ostaa vastedes myös verkkokaupasta. Ohjeet lipun ostamiseen löytyvät Kinokellarin nettisivuilta sekä verkkokaupan ohjesivulta.

