Porin Nuorkauppakamari valitsi uuden hallituksen – tavoitteena nuorten osaajien kasvattaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Porin Nuorkauppakamari valitsi uuden hallituksensa vuodelle 2026 sääntömääräisessä syyskokouksessaan 17. lokakuuta 2025 Porissa. Uusi hallitus aloittaa kautensa vuoden vaihteessa ja jatkaa kamarille ominaista työtä nuorten ammattilaisten ja johtajien kasvattamiseksi, verkostojen vahvistamiseksi sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistämiseksi.
Porin Nuorkauppakamari tunnetaan muun muassa Satarekry -rekrytointitapahtumasta, joka on vuosittain tuonut yhteen lukuisia alueen toimijoita ja vaikuttanut positiivisesti sekä työllisyyteen että yhteisöllisyyteen. Uusi hallitus jatkaa yhdessä järjestön ja muiden jäsenten kanssa muun muassa Satarekry -hankkeen kehittämistä ja etsii samalla uusia tapoja tukea nuorten urapolkuja ja vahvistaa Porin elinvoimaa.
– Haluamme olla rohkea ja uudistuva yhteisö, joka luo tilaisuuksia kasvaa ja kehittyä – niin yksilöinä kuin osana porilaista elinkeinoelämää, kertoo Porin Nuorkauppakamarin tuleva puheenjohtaja Minttu Porri.
Porin Nuorkauppakamarin hallitus 2026
● Puheenjohtaja: Minttu Porri
● Valmistautuva puheenjohtaja: Laura Tamminen
● Yhteistyökumppanuus -päällikkö: Tommi Riihimäki
● Koulutus- ja tapahtuma -päällikkö: Veera Väkiparta
● Projektitoiminnan -päällikkö: Helmi Mustonen
● Talouspäällikkö: Sami Tammela
● Viestintäpäällikkö: Jenna Turpeinen
● Hallintopäällikkö: Maria Rajahalme
● Väistyvä puheenjohtaja: Eveliina Laaksonen

