Porin Päivän torijuhlassa jaettiin palkintoja – katso kuvat palkituista
Sanna Jääskeläinen
Porin Päivän torijuhlassa on perinteisesti jaettu Satakunnan Viikon järjestämän Vuoden kaupunkiteko -kilpailun palkinto. Tänä vuonna jo 15. kertaa jaetun palkinnon sai pyörätuolikelaaja, moninkertainen arvokisamitalisti Leo-Pekka Tähti.
– Leo-Pekka Tähti on voittanut paralympiamitalin viisissä eri kisoissa ja on positiivisella asenteellaan monien esikuva. Hän ei ole kuitenkaan unohtanut porilaisia juuriaan, luonnehti Satakunnan Viikon päätoimittaja Kim Huovinlahti lauantaina torilavalla.
Tähti ei kuitenkaan päässyt paikalle, koska oli ulkomailla. Siksi palkinto luovutetaan hänelle myöhemmin.
Porin pääkirjasto sai Vuoden kaupunkiteko -kilpailussa kunniamaininnan, jonka vastaanotti kirjastonhoitaja Arja Palonen. Palkinnon luovutti Satakunnan Viikon päätoimittaja Kim Huovinlahti.
Kilpailussa jaettiin tänä vuonna yksi kunniamaininta. Sen sai Porin pääkirjasto.
– Se on kaikille tuttu ja monien kaveri. Paikka, joka antaa tietoa, taitoa ja elämyksiä. Kansansivistyksen kehto. Lainaa sisältöjä ilmaiseksi ja järjestää paljon tapahtumia ilmaiseksi, luetteli Huovinlahti kaupunkitekoraadin perusteluja kunniamaininnalle.
Palkinnon vastaanotti kirjastonhoitaja Arja Palonen. Hän iloitsi siitä, että kirjasto sai tunnustuksen, joka toi kaikkien tietoisuuteen kirjastossa tehtävän tärkeän työn. Hän toivoi, että päättäjät ymmärtävät antaa pääkirjastolle toimivat resurssit, sillä nykyinen kirjastotalo on huonossa kunnossa.
Porisperen promoottori, yrittäjä Harri Vilkuna sai Pori-palkinnon. Kaupungin palkintoja olivat jakamassa kaupunginjohtaja Lauri Inna, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Kaunistola.
Porin Päivän torijuhlassa palkittiin myös vuoden 2024 Pori-palkinnon saaja eli Porispere-festivaalin järjestävä Porispere Oy sekä Nuori porilainen -palkinnolla Porin Ässien U20-joukkueelle. Pori-palkinnon vastaanotti festivaalin promoottori Harri Vilkuna. Hän halusi omistaa palkinnon lapsilleen, jotka ovat kaikki Porissa syntyneitä.
Nuori porilainen -palkinnon haki lavalta Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen, sillä U20-joukkue oli pelimatkalla.
Ässien U20-joukkueen saaman Nuori porilainen -palkinnon vastaanotti Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen.
Porin Yrittäjät palkitsi torijuhlassa Porin vuoden yrityksenä kovassa kasvussa olevan WiseNetwork Oy:n.
Porin vuoden yrittäjänä palkittiin WiseNetwork Oy. Yrityksen henkilöstö valloitti lavan edustan, kun johto pokkasi palkintoa.
Moni oli tullut torille mielessään porilainen, jono porilaiskojulle luikerteli läpi torin.
Porin Päivän torijuhlassa esiintyi vuonna 1974 perustettu Metallitehtaan Puhaltajat -orkesteri.