Porispere 15 vuotta – Tomi Palsan silmin
Millaisia hetkiä porilainen rockfestivaali Porispere on tarjonnut 15 vuoden aikana – keikkalavoilla, yleisön keskellä ja kulissien takana? Satakunnan Museon Museokujalla avautuva ulkoilmanäyttely Porispere 15 vuotta – Tomi Palsan silmin johdattaa kävijän festivaalin tarinaan valokuvaaja Tomi Palsan kuvien kautta.
Palsa on seurannut Porisperen matkaa alusta asti ja kuvannut festivaalia vuodesta toiseen. Näyttelyyn on koottu laaja kattaus valokuvia paikallisista tähdistä valtakunnallisiin ja kansainvälisiin nimiin – Circlestä Michael Monroeen ja Antti Tuiskusta Bad Religioniin sekä Dingosta Twisted Sisteriin. Kuvien kautta piirtyy esiin sekä Porisperen kasvu että tapahtuman omaleimainen, porilainen henki.
Kirjurinluodossa järjestettävä Porispere on 15 vuodessa kasvanut paikallisesta rocktapahtumasta kaupungin pitkäikäisimmäksi rockfestivaaliksi. Näyttely tarkastelee festivaalin kehitystä ja tunnelmaa alkuhetkistä nykypäivään ja avaa samalla Porisperen merkitystä osana porilaista festivaalikesää.
Valokuvien lisäksi näyttelyyn sisältyy digitaalinen osio, jossa Tomi Palsa ja Harri Vilkuna kertovat tarinoita ja muistoja kuvien takaa.
– 15 vuotta on jo sellainen ikä, että mietittiin, että Porisperen henkeä pitää jollakin tapaa muistella. Aika ei vielä ollut historiikin kirjoittamiseen, mutta kuvallinen kronikka on oikein passeli välitilinpäätös. Kuvien läpikäynti oli myös itselle melkoinen matka, ja 15 vuotta on festariajanlaskussa todella pitkä jakso – paljon on nimittäin ehtinyt tapahtua! Harri Vilkuna sanoo.
– Porispere muodostui nopeasti yhdeksi festivaalikesieni vakiokohteista ja kohokohdista. Ainoastaan kesän 2014 Porispere on jäänyt minulta välistä – tuolloin festivaali järjestettiin poikkeavaan ajankohtaan ja minulla oli muita kuvausvelvollisuuksia.
– Kolmentoista Porisperen kuvasaldoa kahlatessa valinnanvaraa oli älyttömästi. 50 kuvan kokonaisuuteen on valittu mahdollisimman monipuolinen kirjo artisteja – silmäkulmassa on paitsi pilke, toisinaan myös kyynel, Tomi Palsa kertoo.
– Museokuja on neljän kesän aikana muotoutunut omaleimaiseksi, jo perinteiseksikin ulkoilmanäyttelytilaksi, jossa näyttelyitä toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Porisperestä kertovalle valokuvanäyttelylle tila sopii erityisen hyvin, ja tänä kesänä kujalla vietetäänkin pitkää festarikesää aina syyskuun loppuun asti, Satakunnan museon intendentti Timo Nordlund toteaa.
Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 20. toukokuuta kello 18 Satakunnan Museon Taavi-lavalla. Ohjelmassa on mm. Porisperen promoottori Harri Vilkunan katsaus festivaalin 15-vuotiseen historiaan. Avajaisiin on vapaa pääsy.
Näyttely on esillä Museokujalla 27. syyskuuta saakka.
Maija Vilkkumaa Porisperessä 2024. Kuva: Tomi Palsa.

