Puutarhuri neuvoo Toivepuistossa – Taimitorilta voi hankkia uusia kasveja puutarhaan
Talvi oli kasveille kova ja Pakkasen nimellä kulkeva viikatemies Routa kumppaninaan niittivät satoa jokaisessa kotipihassa. Monet kasvi-ihanuudet eivät selvinneet uuteen kevääseen kokemaan alkavan suven suloisuutta.
Murhe kotipuutarhoissa on ollut melkoinen ja käsen kosketeltava. Mutta, mutta, puutarhaihmiset eivät noin vain lannistu.
Sateen mukanaan tuoma luonnon vihertyminen on nostattanut kansalaisissa melkoisen pihan ja puutarhan perustamis- ,entraamis-, fiksaamis- ja istutusalueiden laajennuskuumeen.
Kuume on helposti tarttuvaa sorttia ja saattaa johtaa siihen, että nurmikko saa väistyä uusien istutusten tieltä. Tämän kuumeen lievittämiseen Satakunnan Puutarhaseura tarjoaa täsmäapua Toivepuistossa ensi viikon lauantaina 23. toukokuuta Puutarhuri Neuvoo ja Taimitori -tapahtumassa kello 10-14.
Puutarhurilta saa vinkkejä puutarhan hoitoon ja Taimitorilla voi ostaa, myydä tai vaihtaa kesäkukkien, perennojen ja huonekasvien taimia.
Tapahtuma järjestetään säävarauksella ja sinne on kaikilla vapaa pääsy.

