Raimo Kiviojalle Yrittäjäristin Suurristi
Suomen Yrittäjät ry on myöntänyt Nakkila Group Oy:n ja Nakkila Works Oy:n pitkäaikaiselle toimitusjohtajalle ja yrittäjälle Raimo Kiviojalle yrittäjyyden hyväksi tekemästään työstä Yrittäjäristin Suurristin nro 335. Suurristin luovuttivat Satakunnan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Mikko Sundell ja toimitusjohtaja Kari Varis.
Raimo Kivioja on toiminut isänsä Arvi Kiviojan 1948 perustaman yrityksen yrittäjänä ja pääomistajana yli 40 vuotta vuodesta 1985 toimittuaan yrityksessä sitä ennen erilaisissa tuotannon ja myynnin tehtävissä ja toimitusjohtajana vuodesta 1984 lähtien. Nykyään perheyrityksessä on tehty jo kolmaskin sukupolvenvaihdos. Operatiivista toimintaa johtaa seuraava sukupolvi ja Raimon lapset omistavat yrityksen osake-enemmistön. Raimo on vähemmistöomistaja ja toimii aktiivisena hallituksen puheenjohtajana.
Nakkila Works Oy, silloinen Nakkilan Konepaja Oy oli Nakkilan Yrittäjät ry:n perustajajäsen 1970- luvulla Arvi Kiviojan toimiessa pitkään yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana.
Raimo Kivioja on uransa aikana toiminut monissa teollisuuden, yrittämisen ja liike-elämän organisaatioissa eri luottamustehtävissä vuosikymmenten varrella, mm. yrittäjäyhdistysten ja Nakkilan kunnan edustajana kehitysorganisaatioissa. Merkittävimpiä luottamustehtäviä ovat olleet mm. (nyk.) Teknologiateollisuus ry:n PKT-valiokunnassa, (myöhemmin Yrittäjävaliokunta) vv. 1987-2024, Työnantajapoliittisessa valiokunnassa ja Hallituksen varajäsenenä. Myös Teknologiateollisuus ry:n aluejärjestössä Satakunnan Teknologiateollisuus ry:ssä Raimo toimi hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana n. 20 vuotta.
Satakunnan Kauppakamari ry:ssä eri valiokunnissa, hallituksessa, sekä varapuheenjohtajana Raimo toimi aktiivisesti v. 1985 alkaen päättäen kauppakamariuransa puheenjohtajana 2010-2012.
Elinkeinoelämän Keskusliitto ry Satakunnan Aluejohtokunnan jäsenenä 2005-2015, josta puheenjohtajana 2007-2009.
Perheyrittäjänä ja luottamustehtävissä saamistaan lukuisista hienoista verkostoista, kontakteista ja muistoista Raimo on erittäin tyytyväinen ja haluaa kiittää yrityksen henkilökuntaa ja kaikkia yhteistyökumppaneita.