Raumalla luvassa esikuvia monelta kantilta
Rauma Festivon teema on tänä vuonna Esikuvia.
Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimon suunnittelema Rauma Festivo -kamarimusiikkifestivaali juhlii elokuussa oman äänensä löytäneitä, kaataa kipsipäitä, kunnioittaa matkimista ja tekee näkyväksi koko maailmaa kasassa pitäviä taiteen vaikutusverkostoja. Esikuvia-teemaisen festivaalin taiteilijoina 5.–9.8.2025 esiintyvät muun muassa laulajat Maria Ylipää, Aarne Pelkonen ja Iida Antola, pianistit Kirill Kozlovski ja Juho Alakärppä, viulistit Otto Antikainen ja Rebecca Roozeman, sellistit Joona Pulkkinen ja Markus Hohti ja huilisti Hanna Kinnunen. Rauma Festivon pääsymaksuton ohjelma julkaistaan myöhemmin keväällä ja kesällä.
Siljamari Heikinheimo kertoo, että esikuva on hänelle käsitteenä positiivinen asia.
– Tarvitsemme esikuvia oppiaksemme ja kehittyäksemme. Toisaalta kun itse muuttuu, suhde esikuvaankin saattaa muuttua.
Hän iloitsee koko ajan laajenevista mahdollisuuksista inspiroitua ympäristön tarjoamista esikuvista: lasikattoja on rikottu, mikä auttaa yhä useampaa tavoittelemaan omia unelmiaan.
Festivaali esittelee muun muassa esikuvina toimivia, ikonisia teoksia. Yksi niistä on Schubertin Winterreise-laulusarja, jonka romanttinen sankari on yhteiskuntaa ja kohtaloa vastaan sotiva taiteilijahahmo, jolta on kielletty jopa kuoleman lohtu. Kroonisen sairauden ja poliittisten olojen kurjistama säveltäjä peilasi omaa elämäänsä Müllerin runojen ironian ja epätoivon liittoa vasten – ja ravisteleva laulusarja sai alkunsa. Tässä konsertissa juhlitaan Aarne Pelkosen ja Juho Alakärpän keväällä 2025 julkaistua Talvisen matkan levytystä.
Raumalaisilta ja raumalaisille -teemassa nähdään, kuinka Helsingin kaupunginteatterin musikaalitähtenä loistava Laura Alajääski tekee odotetun paluun Rauma Festivoon. Hänen kanssaan Kotiinpaluu-klubilla kulttuurikuppila Brummissa esiintyy vastikään Raumalle paluumuuttanut multi-instrumentalisti Riku Kantola.
Eppu Nuotion käsikirjoittamassa Sibeliuksen uni -esityksessä säveltäjämestarin tunnetuimmat teokset yhdistyvät unimaailmaan, jossa Sibelius tahtoo selvittää niin avaimen kuin kissankin arvoituksen. Festivaalin tiedotteessa kerrotaan, että kokonaisuus on sopivan mittainen myös aivan pienille konserttivieraille, ja valojen väreillä esitykseen luodaan elementtejä, jotka sopivat vauvojen ja taaperoiden elämysmaailmaan. Konsertti tarjotaan pääsymaksutta vuonna 2025 syntyneille ja syksyllä 2025 ekaluokkansa aloittaville raumalaisille perheineen.