Ravit on parasta paikan päällä
Ravien yhteisöllisyyttä korostavat kumppanuustapahtumia raviradoilla järjestävät yrittäjät Juha Tuomikoski ja Jyrki Vehmaskangas.
Vesa-Pekka Järvelä
Totta on, että ihmiset kokoontuvat mielellään yhteen. Yksi sosiaalisista tapahtumista ja harrastuksista, joissa suomalaiset ovat viihtyneet vuosikymmenten ajan, ovat ravit. Lajin pitkiä perinteitä on kunnioitettava mutta tarvitaan kuitenkin uudistumista ja innovatiivisuutta.
Vaikka ihmiskunta muuttuu suuresti jotkut asiat pysyvät edelleen monilla tavoin samanlaisina. Ravit ovat siitä hyvä esimerkki, sanoo Maalausliike Tuomikoski Oy:n yrittäjä Juha Tuomikoski.
Juha Tuomikosken järjestämät asiakastapahtumat ovat tehokas tilaisuus verkostoitumiseen. Kuva: Antti Uusitalo
Monissa hevoskimpoissa mukana oleva Tuomikoski on ollut intohimoinen raviharrastaja jo 70 -luvulta asti, jonka kotitallista löytyy omiakin kasvatteja.
Tuomikoski on halunnut tarjota asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen unohtumattomia elämyksiä raviurheilun parissa.
– Vuoden tärkein tapahtuma on jo vuosia ollut Porin Ravien joulukuun puolivälissä järjestettävät ravit, mikä on kerännyt kymmeniä liikekumppaneita. Ne ovat mukavia yhteisiä tapaamisia jotka mahdollistavat kaikkia hyödyttävän verkostoitumisen kertoo Tuomikoski.
– Tarvitaan aito halu pitää säännöllistä yhteyttä meille tärkeisiin asiakkaisiimme ja yhteistyökumppaneihimme. Olen pyrkinyt kehittelemään tapahtumaan aina jotain ekstraa.
Tuomikosken mukaan onnistuneeseen tapahtumaan sisältyvät hyvät järjestelyt, maistuvat tarjoilut sekä leikkimieliset ohjelmanumerot.
– Tunnelman nostatusta on haettu esimerkiksi vuoden ravitietäjä-kilpailusta, jossa sekä naisten että miesten sarjan voittajat palkitaan. Yksi paljon kiitosta saanut kokemus oli pääsy lähtöauton kyytiin lähtökiihdytyksen ajaksi, mikä on mahdollista Porin Ravien yhteydessä.
– Vuosi sitten asiakkaamme, Vehmasputki Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Vehmaskangas ehdotti yhteistä ravitapahtumaa kesälle 2024 ja sellainenhan järjestettiin viime vuoden heinäkuussa yritystemme toimesta. Saimme ravialan kuumimpiin asiantuntijoihin kuuluvat Olli Koivusen sekä Tommi Ala-Nikkolan avaamaan ravimaailman sisäpiirin kuulumisia ja esitelmöimään lajin mielenkiintoisista yksityiskohdista.
– Se avasi kuulijoille paljon uutta tietoa varsinaisesta kilpailutapahtumasta sekä hevosella käytettävistä varusteista, Vehmaskangas taustoittaa.
Jyrki Vehmaskangas (keskellä) kuunteli Olli Koivusen ja Tommi Ala-Nikkolan vinkkejä. Kuva: Maarit Vehmaskangas
Uutta kutsuvieraille suunnattua tapahtumaa on suunniteltu Porissa heinäkuun 4. järjestettäviin raveihin. Kyseisenä päivänä vietetään Yhdysvaltojen kansallispäivää.
– Toivottavasti Porin Ravit Oy saisi järjestettyä kyseiseen päivään jokavuotisen amerikkalaisen illan, missä kilpaillaan jenkkimailin eli 1609 metrin matkalla.
Tuomikosken mukaan todennäköisesti silloin pöytään laitetaan laadukkaita amerikkalaisherkkuja kaikin maustein.
– Ilta aloitetaan lasillisella kuohuvaa. Tervetulleeksi voisi toivottaa myös kaikki hampurilaisista pitävät presidentit, vaikkei heitä ei kovin montaa asiakaskuntaamme kuulukaan – ainakaan vielä, vitsailevat porilaisyrittäjät.
Vaikka valtionpäämiehiä ei paikalla näkyisikään, kaksikko vakuuttaa, että heinäkuiseen ravitapahtumaan saadaan taas runsaasti ravivieraita.
– Se lämmittää kovasti mieltä ja kumppanuus säilyy vahvana, yrittäjät painottavat.

