Reilun kaupan viikko meneillään – Porin kaupunki esimerkkinä ihmisoikeuksien edistämisestä
Vuosittaista Reilun kaupan viikkoa vietetään tänä vuonna tuplasti aiempaa reilumpana 30. syyskuuta alkaen aina 13. lokakuuta saakka. Ihmisoikeuksien ei pitäisi olla kaupan -kampanja näkyy useassa mediassa, esimerkiksi ulkomainonnassa ympäri Suomen. Kampanjassa esitellään muutaman Reilun kaupan kumppanin konkreettisia tekoja ihmisoikeuksien edistämisen eteen. Porin kaupunki on nostettu mukaan ainoana Reilun kaupan kaupunkina. Muut tekojaan esittelevät ovat Kesko, Lidl ja Guylian.
Viikon tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä omien ostovalintojen merkityksestä reilumpaan kaupankäyntiin ja ihmisoikeuksiin. Viikko herättelee niin kuluttajia kuin muita toimijoita tekemään valintoja reilumpaa tulevaisuutta varten.
Porin esimerkki on kaupungissa tehty pitkäjänteinen työ eettisten hankintojen eteen. Vuoden 2023 alusta lähtien kaikissa Porin Palveluliikelaitoksen ateriapalveluiden alaisissa yksiköissä on tarjottu vain Reilun kaupan banaaneja.
– Vuositasolla se tarkoittaa yli 10 000 kiloa vastuullisesti viljeltyjä banaaneja, kertoo Porin palveluliikelaitoksen ateria- ja puhtauspalveluiden palvelupäällikkö Timo Salmi.
Salmi kertoo virallisen vastuullisuushankinnan eteen tehdyn työn alkaneen jo vuonna 2018 valtuustoaloitteen selvityksestä. Asiaa pidettiin säännöllisesti vireillä ja vuoden 2023 talousarviota tehdessä sivistystoimialan talousarvioon sisällytettiin lisämäärärahaa vastuullisten elintarvikehankintojen toteuttamista varten Palveluliikelaitoksen ateriapalveluissa. Palveluliikelaitos laskuttaa liikelaitostoimintamallin mukaisesti aterioista ateriapuolen asiakasta, eli sivistystoimialaa. Tästä syystä myös rahoitus tuli sivistystoimialan puolelta.
– Tarjoamme ympäri vuoden Porin kouluissa ja päiväkodeissa reiluja banaaneja. Myös kaupungin tilaisuuksissa pyritään käyttämään Reilun kaupan kahvia, teetä ja kaakaota, ja esimerkiksi kaupungintalolla tarjotaan näitä ainoastaan Reiluina. Palveluliikelaitoksen tavoitteena on lisätä käyttämiemme elintarvikkeiden vastuullisuutta, Salmi sanoo.
Reilu kauppa edistää banaaninviljelijöiden reilumpia työoloja ja oikeudenmukaisia ansioita. Reilun kauppa kouluttaa viljelijöitä kestävämpiin viljelytapoihin sekä vahvistaa naisten ja nuorten mahdollisuuksia menestyä. Reilun kaupan banaanin viljelijä saa tuotteestaan vähintään Reilun kaupan takuuhinnan sekä Reilun kaupan lisän, joka hyödyttää koko yhteisöä. Lisäksi tiloja ja tuottajia sitovat kriteerit niin ihmisoikeuksiin kuin ympäristövaikutuksiinkin liittyen.
Toiminnanohjausjärjestelmän avulla tilattavien Reilun kaupan banaanien käyttöä pystytään myös Palveluliikelaitoksella valvomaan.
– Porissa on tehty sinnikästä työtä Reilun kaupan ja eettisten hankintojen edistämiseksi, joten Reilun kaupan huomionosoitus tekemästämme työstä Ihmisoikeuksien ei pitäisi olla kaupan -kampanjassa tuntuu todella hienolta, sanoo Porin Reilun kaupan kannatustyöryhmän koordinaattori Heli Välimaa.
– Porin kunnianhimoinen sitoutuminen Reilun kaupan banaaneihin hyödyttää suoraan ilmastonmuutoksen ja hintapaineiden kanssa kamppailevia banaanityöntekijöitä. Samalla Pori toimii kirittäjänä jokaiselle suomalaiselle kunnalle ja kaupungille, joka pohtii julkisten hankintojensa arvoketjua, muistuttaa Reilu kauppa ry:n asiakkuusjohtaja Heli Le.
Reilun kaupan hankinnat kuuluvat keskeisesti Pori 2030 -strategiaan, jonka yhtenä läpileikkaavana teemana on vastuullisuus. Osana vastuullisuutta on yhteiskuntavastuu ja kestävät hankinnat. Strategiaan on kirjattu, että Reilun kaupan kaupunkina kaupunki edistää myös hankintojen eettisyyttä. Porin resurssiviisaan kiertotalouden tiekartta 2030 -suunnitelma sisältää toimenpiteitä myös kestävien hankintojen suhteen.