Satakunnassa etsitään uusia omaisystäviä omaishoitajien tueksi
Satakunnan Omaishoitajat ry etsii uusia vapaaehtoisia OmaisYstävä-toimintaan omaishoitajien tueksi. Tarve ystävätoiminnalle on kasvanut, sillä moni omaishoitaja kokee arjessaan kuormitusta ja yksinäisyyttä. Uusille vapaaehtoisille järjestetään maksuton perehdytys Porissa syyskuun alussa.
Omaisystävä toimii omaishoitajan rinnalla kuuntelijana, keskustelukumppanina ja ystävänä. Tehtävä ei edellytä sosiaali- tai terveysalan koulutusta tai erityisosaamista.
– Omaishoitajien hyvinvointia ei vahvisteta vain palveluilla, vaan myös ihmisten välisillä kohtaamisilla. Siksi haluamme löytää uusia vapaaehtoisia mukaan OmaisYstävä-toimintaan, sanoo Satavoimaa omaishoitoon -hankkeen projektipäällikkö Kerttu Hakonen.
Satakunnan hyvinvointialueen Satavoimaa omaishoitoon -hankkeessa on tunnistettu tarve vahvistaa omaishoitajien saamaa tukea sekä ehkäistä yksinäisyyttä ja uupumista. Hankkeessa kehitetään uusia keinoja lisätä omaishoitajien hyvinvointia, vertaistukea ja osallistumismahdollisuuksia yhteistyössä Satakunnan Omaishoitajat ry:n kanssa.
Omaisystävän kanssa voidaan käydä kävelyllä, jutella puhelimessa, kahvitella tai osallistua yhdessä erilaisiin tapahtumiin. Joskus tärkeintä on vain pysähtyä kuuntelemaan.
– Omaisystävänä toimitaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Erityisosaamista ei tarvita, vaan aito kiinnostus toista ihmistä kohtaan riittää, kertoo omaistoiminnan ohjaaja Mari Hellsten Satakunnan Omaishoitajat ry:stä.
Toiminnassa syntyy usein merkityksellisiä ihmissuhteita. Eräässä tapauksessa omaishoitajaperheeseen yhdistyi vapaaehtoinen, jonka perheellä oli kokemusta samasta harvinaisesta diagnoosista kuin omaishoitajaperheen lapsella.
– Ensitapaamisesta alkoi ystävyys, joka jatkuu edelleen. Kokemuksen kautta syntynyt ymmärrys, tieto ja toivo olivat vaikeassa elämäntilanteessa korvaamattomia, yhdistyksen työntekijät kertovat.
OmaisYstävä-toiminta on parhaimmillaan vastavuoroista. Vapaaehtoiset kertovat saavansa toiminnasta merkityksellisiä kohtaamisia, uusia näkökulmia ja iloa arkeen.
– Kun on saanut itse kokea vertaistuen voiman, sitä haluaa jakaa myös eteenpäin. Saatat löytää uuden, elinikäisen ystävän, kuvailee eräs vapaaehtoinen.
OmaisYstävä-perehdytys järjestetään tiistaina 1. syyskuuta kello 17-20 Satakunnan Omaishoitajat ry:n toimistolla, Valtakatu 7 C 36, Pori.
Perehdytys on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Sen aikana tutustutaan omaishoitajuuteen, vapaaehtoistoiminnan käytäntöihin sekä OmaisYstävä-toiminnan periaatteisiin. Yhdistyksen työntekijät tukevat vapaaehtoisia myös perehdytyksen jälkeen.
Ilmoittautumiset 28.8.2026 mennessä:

