Škoda-lava: Soulin ja funkin uudet tuulet, southern-rockin parhaat perinteet
Kirjurinluodossa päälavan ja perinteikkään Lokkilavan väliin jää estradi, joka on nyt nimetty Škoda-lavaksi festivaalin uuden yhteistyökumppanin mukaan. Lavalla esiintyvät muun muassa New Yorkista tulevat laulajat Adi Oasis ja Iniko.
Laulaja ja basisti Adi Oasiksen musiikki liikkuu akselilla soul–funk–r&b. Hänen retrohenkisessä musiikissaan voi kuulla vaikutteitta funklegenda Bootsy Collinsilta. Adi on tehnyt yhteistyötä myös Lenny Kravitzin kanssa
Adi Oasis saapuu ensimmäistä kertaa Poriin, mutta hän ehtinyt esiintyä jo muun muassa Newportin ja Montreux'n jazzfestivaaleilla.
Brooklynista Poriin tulevan Inikon musiikki on modernia soulia, mutta siinä on vaikutteita myös rapista ja ja reggaesta. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Jerico, King Affirmation ja Caught a Body.
Iniko esiintyy Porissa perjantaina 19.7.
Bluesin ja rockin parhaita perinteitä yhdistelee The Devon Allman Project. Devon Allman on laulaja ja kitaristi, jonka isä Gregg Allman oli Allman Brothersien hienojen kappaleiden keskeinen kehittäjä.
– Devon jatkaa southern rockin parhaita perinnettä, jossa on mukana Allman Brothersille tunnusomainen jamiperinne, sanoo Pori Jazzin tiedottaja Mikko Peltola.
Los Angelesissa toimivalla Scary Pockets -yhtyeellä on kiinnostava konsepti. Se tekee funk-versioita muun muassa Beatlesin, Policen ja Guns N' Rosesin kappaleista huikealla suosiolla. Yhtyeellä on YouTubessa yli miljoona tilaaja, mutta nyt siis livenä Kirjurinluodossa.
Jari Perkiömäki
Jari Perkiömäen vinkit
Muusikko Jari Perkiömäki on Pori Big Bandin kasvatti ja musiikin tohtori. Tässä hänen vinkkinsä:
1. Anna Inginmaa & Hypnomen
Jazzia ja muuta lauluperinnettä yhdistelevä laulaja, joka Hypnomenin kanssa sukeltaa suomalaisen rautalangan, folkin ja iskelmän parhaisiin tunnelmiin.
2. Scary Pockets
Supertiukkaa funkia tarjoava huippuryhmä. Saa paatuneenkin musadiggarin tanssijalan vipattamaan.
3. Fabiana Palladino
Raikas laulaja-lauluntekijä, joka erottuu joukosta vahvalla tulkinnallaan ja 80-luvun henkisellä tuotannolla.