Tehokas generaattori Ukrainaan
Maarit Kautto
Porilainen Sakari Leppänen on organisoinut keräyksen, jolla kustannetaan iso ja tehokas generaattori Ukrainaan. Leppänen on eläkkeellä oleva Olkiluodon työmaapappi ja toimii aktiivisesti seurakuntatyössä.
– Meillä on sellainen miesporukka, jonka sähköpostilistalla on noin sata henkeä ja toimimme seurakuntayhtymän vapaaehtoistyössä. Generaattorin hankinnassa on mukana viisihenkinen työryhmä.
– Minulla on Luvian Kuivalahdella eräs tuttava, joka myi generaattorin meille maksuajalla. Laite on niin tehokas, että sillä pystyy pitämään yllä vaikka sairaalan perustoimintoja. Generaattori on jo matkalla Ukrainaan ja nyt keräämme rahaa sen maksamiseksi, Leppänen kertoo.
Sakari Leppänen on pitkään pohtinut, mitä voisi Ukrainan hyväksi tehdä. Hän näki Satakunnan Viikossa jutun, jossa kerrottiin Ukrainaan avustuskuormia kuljettavasta Teijo Reunasesta.
– Siitä sain kimmokkeen tähän omaan hankkeeseeni. Itsellänikin on vielä rekkakortti voimassa ja olen haaveillut, että voisin kuljettaa Ukrainaan tarvikkeita, kun jälleenrakennus alkaa.
– Toisena kimmokkeena toimi isäni ja äitini sota-ajan kirjeenvaihto. Kirjeissä äitini kertoo, kuinka hänelle nousi sydämelle halu lahjoittaa erittäin niukoista oloistamme huolimatta rahaa ulkomailla tehtävälle kristilliselle lähetystyölle sekä hävittäjälentokoneen hankkimiseen Keski-Suomeen. Äitini lahjoitti omalta äidiltään perimänsä kultasormuksen ja sai tilalle rautasormuksen. Ajattelin, että jos äitini on ollut näin isänmaallinen kaiken puutteen keskellä, niin kyllä minunkin on nyt jotain tehtävä, Leppänen hymyilee. .
Porin seurakuntakeskuksen 2. kerroksessa järjestetään 31. tammikuuta kello 17.30 alkaen kaikille avoin tilaisuus, jossa Teijo Reunanen kertoo ja näyttää kuvia omilta Ukrainan matkoiltaan.

