Toukkien kanssa tehdyt teokset ja rakennussarjakalat avaavat Kruunupään gallerian näyttelyvuoden
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään gallerian vuosi käynnistyy kahdella rinnakkaisella näyttelyllä. Tiina Vainion Kauhu ja kimallus -näyttely sekä Veijo Setälän Kalamalja-näyttely esittävät pienelijöiden, luonnon prosessien ja rakennussarjojen uudenlaisia, oivaltavia muotoja. Molempien näyttelyiden avajaisia vietetään tiistaina 20. tammikuuta kello 16–17.
Kruunupään galleria kutsuu näyttelyihinsä taiteilijoita, joiden työ puhuttelee niin lapsia kuin aikuisia. Kauhu ja kimallus ja Kalamalja ovat näyttelyitä, jotka tarjoavat ihmettelyn ja oivallusten paikan myös heille, joilla ei muuten ole yhteyttä lastenkulttuuriin.
Tiina Vainion Kauhu ja kimallus -näyttely on esillä 20.1.–30.4.
Miltä näyttää taideteos, joka on syntynyt yhdessä toukan kanssa? Kuvataiteilija Tiina Vainion näyttely tuo Kruunupään galleriaan ötököitä, toukkia ja planktonia sekä luonnonmateriaalien että itse taiteen tekemisen prosessien kautta.
Vainion teoksissa luonto ei ole vain aihe, vaan aktiivinen toimija. Kruunupäässä nähdään muun muassa teos, jonka taiteilija on toteuttanut yhdessä kirjanpainajatoukan kanssa.
– Teos on yhteistyömme. Lopputuloksessa näkyy hienosti kummankin osuus kokonaisuudesta, Vainio kertoo puupiirrostekniikalla toteutetusta Our Planet -teoksesta.
Näyttelyssä pienet ja usein inhottaviksi mielletyt eliöt nousevat päärooliin. Seinillä kiipeilevät Olennaiset oliot muistuttavat alkueliöistä ja hajottajista, jotka pitävät ekosysteemejä käynnissä.
Kultakehyksiin asetettu Itämeren ritari on muotokuva monisukasmadosta, pohjaa möyhentävästä lajista, joka parantaa meren happitilannetta. Kimalletta kokonaisuuteen tuovat planktonaiheiset lasi- ja keraamiset mosaiikkiteokset, jotka hohtavat kuin jalokivet hurjien toukkien rinnalla.
Tiina Vainio on turkulainen kuvataiteilija, taidemaalari ja graafikko, jonka teoksia on useissa merkittävissä kokoelmissa, kuten Valtion taidekokoelmassa, Kiasmassa ja Koneen Säätiössä. Työskentelyssään Vainio uskoo kauneuden ja huumorin voimaan. Vainion teosmateriaalit ovat pääasiassa luonnon- ja kierrätysmateriaaleja: lampaan turkista ja villaa, kierrätyslasia, keraamista mosaiikkia sekä itse valmistettua ruokopaperia.
Veijo Setälän Kalamalja -näyttelyyn voi tutustua 20.1.–23.4.
Veijo Setälän Kalamalja-näyttelyn teokset on rakennettu kirpputoreilta hankituista enemmän tai vähemmän täydellisistä rakennussarjoista. Kala on näyttelyn aiheena, koska ihmisaivot tunnistavat kalan muodon helposti silloinkin, kun se on rakennettu yllättävistä ja erilaisista materiaaleista. Näyttely on myös kunnianosoitus rakennussarjoille, niiden suunnittelijoille ja rakentelun harrastajille.
– Näyttelyn kaloilla on pyörät, koska käytetyistä rakennussarjoista yhtä lukuun ottamatta kaikki sisältävät pyöriä, sillä sarjojen ohjeissa on paljon ajoneuvoja ja joissakin ei muuta olekaan, Setälä kertoo.
Kalojen rakentamiselle Setälä ei löytynyt ohjeita eikä taiteilija malliohjeita kaipaa. Jokainen kala syntyi omana luovana kokeiluna. Elävät kalat eivät kuulu maljaan, mutta rakennussarjakalat viihtyvät monissa eri paikoissa.

