Tulipalo vei veljesten bisneksen pyörille – nyt vaunu saapuu Poriin
Raumalle avattiin tacoravintola maaliskuussa. Ravintola ei ehtinyt toimia kuin kuukauden, kun se paloi pahasti. Palo vei Uusi-Kilposen veljekset Tommin ja Aleksin tekemään bisnestä pyörien päälle. Keskiviikkona Airstream-vaunu saapuu Poriin Kirjurinluodolle ja on siellä koko loppuviikon.
– Olin jo pitkään suunnitellut tällaisen vaunun hankkimista. Sopiva löytyi vihdoin Saksasta, kertoo Tommi.
Saksaan vaunu on tuotu Yhdysvalloista. Myöhemmin siihen on rakennettu keittiö täysin ruoanvalmistus- ja kylmälaittein.
Tommin mukaan Satamakadun kiinteistö kunnostetaan. Vielä ei kuitenkaan pääse aloittamaan, koska vakuutusyhtiöltä ei ole tullut lopullista päätöstä korvauksen suuruudesta. Kiinteistö on vakuutettu täydestä arvosta. Tommi Uusi-Kilposen mukaan ravintola otettiin heti hyvin vastaan. Asiakkaiden määrä yllätti samoin kuin positiivinen palaute, joka oli somessa poikkeuksellisen runsasta. 14. huhtikuuta kaikki sitten romahti liekkien riehuessa rakennuksen sisätiloissa.
– Kyllä siinä tippa linssiin tuli, tunnustaa Tommi.
Näyttävä vaunu herättää huomiota festareilla ja Rauman keskuspuistossa.
– Kännykkäkameroilla otetaan päivittäin useita kuvia ja videoita. Erityisesti turistit ovat käyneet vaunua ihastelemassa, kertoo nuorempi veli Aleksi.
Muun muassa Gloria-lehden toimittaja ja kuvaaja kävivät haastattelemassa veljeksiä ja ottamassa kuvia.
Viikot vaunu on usein Rauman keskuspuistossa, mutta viikonloput vaunu kiertää festareilla ja muissa yleisötapahtumissa. Myös yritykset ovat tilanneet vaunun tarjoiluineen kesä- ja muihin henkilökuntajuhliin.
Tommi on hieronut pitkään tacojen, burritojen ja bowlien reseptejä niin, että ne sopivat skandinaaviseen makuun. Annokset tehdään paikan päällä alusta loppuun.
– Haluamme erottua maulla ja korkealla laadulla. Yleisön palaute tukee sitä, että olemme onnistuneet kohtalaisen hyvin.

