Vaatii vastauksen: Vieläkö on kottaraisia?
Maarit Kautto
Somen lintuharrastajien sivustoilla on ollut vilkasta keskustelua siitä, että kottaraiset ovat rajusti vähentyneet. Jotkut kertovat, että eivät ole vuosiin nähneet kottaraisia ja toiset taas kuvailevat valtavia kottaraisparvia, joiden taidokkaita lentokuvioita ovat tänäkin syksynä seuranneet peltojen yllä. Näyttää siltä, että näiden perinteisen suomalaisen kulttuurimaiseman lintujen määrä vaihtelee suuresti riippuen siitä, missä päin maata ollaan.
Mikä on kottaraisten tilanne Porin seudulla ja Satakunnassa?
– Kottaraisten kanta on selvästi vähentynyt koko maassa 1970-luvulta lähtien maatalouden muutosten vuoksi. Aallonpohja saavutettiin vuosituhannen vaihteessa johtuen muun muassa yöpyvien kottaraisparvien ruiskumyrkytyksistä Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa, missä niitä pidettiin maatalouden näkökulmasta tuholaisina. Enää näitä myrkytyksiä ei Keski-Euroopassa tehdä ja kottaraisten kanta onkin elpymässä myös Suomessa. Näyttää siltä, että myös ilmaston lämpeneminen hyödyttää kottaraisia, Petteri Mäkelä Porin lintutieteellisestä yhdistyksestä kertoo ja jatkaa:
– Porin seudulla ja Satakunnassa tilanne näyttää valoisalta, esimerkiksi tänä syksynä on Kokemäen Puurijärvellä havaittu suurimpia kottaraisparvia tällä vuosituhannella. Paikallisesti kottaraisten määrä voi tosin vaihdella hyvinkin paljon.
Mitä kansalaiset voivat tehdä kottaraisia auttaakseen?
– Yksi syy kottaraisten vähenemiseen on ollut sopivien pesäkolojen puute, joten kottaraispönttöjen asentaminen pihapiireihin on hyvä apu. BirdLife Suomen nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet pönttöjen rakentamiseen.

