Vanhojen rakennusten korjausneuvontapäivä Niemenmaan tilalla Kankaanpäässä
Satakunnan Museon korjausrakentamiskeskus, Rakennuskulttuuritalo Toivo, järjestää Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin liittyen vanhojen rakennusten korjausneuvontapäivän Kankaanpäässä, Niemenmaan tilalla lauantaina 7. syyskuuta kello 11-15.
Niemenmaan tila sijaitsee Kankaanpäässä Ruinunkulmalle vievän tien alkupäässä, osoitteessa Vanhatie 104. Asuinrakennuksen itäpää on tontilla sijainnut vanha torppa, yksinäistupa, jota jatkettiin 1920-luvun alkupuolella kahdella kamarilla ja toisella tuvalla. Rakennus on ollut joitakin vuosia käyttämättä, mutta nyt kunnostus on aloitettu. Tavoitteena on tehdä vain tarpeellinen ja säästää mahdollisimman paljon ajan tuomaa patinaa.
Rakennuskulttuuritalo Toivon korjausneuvontapiste on Niemenmaan tilan pihapiirissä. Päivän aikana kävijöillä on mahdollisuus kysyä Toivon väeltä ja tilan omistajilta neuvoja vanhojen rakennusten kunnostukseen, niin korjaustyön periaatteisiin, käytännön korjauksiin, rakennusmateriaaleihin kuin erilaisiin viranomaistoimintaa tai korjausavustuksia koskeviin kysymyksiin. Työnäytöksissä korjataan ikkunoita ja keitetään punamultaa.
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on jokasyksyinen tapahtuma, joka avaa ovia rakennuksiin ja muihin kiinnostaviin kohteisiin ympäri Eurooppaa. Suomessa Kulttuuriympäristöpäiviä vietettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1992, aluksi tosin nimellä Euroopan rakennusperintöpäivät. Kulttuuriympäristöpäivien tarkoitus on lisätä tietoa kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta ja erityisesti rakennusperinnöstä sen osana. Tapahtumien avulla herätetään keskustelua sekä edistetään paikallisen rakennusperinnön tuntemusta ja arvostusta.
Rakennuskulttuuritalo Toivo on vuodesta 2005 lähtien järjestänyt syksyisin päiviin liittyen maakunnallisen korjausneuvontapäivän jossain päin maakuntaa, muun muassa Huittisissa, Jämijärvellä, Merikarvialla, Pomarkussa ja Eurassa. Tänä syksynä vuorossa on Kankaanpää.

