Vinkon pintxon pikantti tulisuus hurmasi
Maarit Kautto
Perinteistä Pintxoviikkoa vietettiin Porissa jälleen 11.–15. elokuuta. Tällä kertaa herkullisia naposteltavia tarjosi kaikkiaan 18 porilaista ravintolaa.
Tuomareina toimivat pintxokilpailun ”isä” Touko Setälä sekä Anna Sivula, joka työskentelee Turun yliopiston maisema- ja kulttuuriperinnön tutkimuksen professorina Porin yliopistokeskuksessa ja on innostunut ruokaharrastaja sekä pintxokiertäjä.
Tuomaristo nosti kisan ykköseksi Vinko Bar Porin annoksen, jota se kuvaili kauniin näköiseksi ja pikantin tuliseksi.
– Miellyttävän sopiva tulisuus tuli syöjälle iloisena yllätyksenä. Kerrassaan hieno annos!, Touko Setälä totesi.
Toiseksi sijoittui Ravintola Royal Mustang, jonka pintxon juuri leikattu tuore sipuli toi makuna erinomaisen lisän kikherneisiin. Myös tätä annosta tuomarit kuvailivat kauniiksi. Kolmanneksi ylsi Yrjönkatu 10:n pintxo, jossa leipä oli paahdettu herkullisesti ja oli jopa hieman makeaa. Tuomarien mielestä tämä loi erinomaisen yhdistelmän punajuuren ja vuohenjuustokreemin kanssa.
Pintxokisassa myös yleisö saa äänestää suosikkejaan. Tällä kertaa yleisöäänestyksen voitti Kalevi Bar & Kitchen, toiseksi sijoittui Steak & Whiskey House Galle ja kolmanneksi Amarillo.
Vinko Bar Porissa pintxoviikon voitto otettiin iloisina vastaan.
– Onhan se hienoa kuulla, että tuomaristo oli samoilla linjoilla meidän kanssamme. Pidimme itsekin tämän kertaista annostamme kauniina ja mielestämme onnistuimme saamaan makuun kivasti tulista elementtiä eli ei liikaa, vaan juuri sopivasti, Beer Hunter’s -panimoravintolan ravintolapäällikkö Milla Harju iloitsi.
Viini- ja cocktailbaari Vinko Bar Pori ja Beer Hunter’s ovat osa Tuhkasen perheyritystä. Vinkoa luotsaa aiemmin Beer Hunter’sissa työskennellyt Aada Aaltonen.
Voittoisan pintxon Aada ja Milla kehittelivät yhdessä.
– Halusimme luoda burritopohjaisen annoksen, johon pikanttia tulisuutta toi jalapenomurska. Käytämme coctaileissamme jalapenolientä, jonka valmistuksessa syntyy jalapenomurskaa. Murska sopi hienosti jatkojalostettavaksi tähän pintxoannokseen, Milla Harju totesi.