Vt2:n parantamissuunnitelma nähtäville keväällä
Maarit Kautto
Vt2:n parantamishanke Porin keskustassa etenee pikkuhiljaa. Hankkee YVA eli ympäristövaikutusten arviointi on valmistunut ja sen pohjalta tiesuunnitelmaan tehdään parhaillaan pieniä päivityksiä.
– Mitään kovin suuria muutoksia ei YVA tuonut tullessaan. Ehkä suurin muutos on Korven alikulun korkeuden kasvattaminen, jotta Rauhanpuiston raskasta liikennettä saataisiin ohjattua enemmän sitä kautta, suunnittelupäällikkö Timo Backlund Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
Backlundin mukaan tavoitteena on saada päivitetty tiesuunnitelma nähtäville ensi keväänä.
– Saamme tiesuunnitelman nähtäville arviolta maalis-huhtikuussa 2026. Silloin kansalaisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä suunnitelmasta. Pyydämme myös lausunnon muun muassa Porin kaupungilta, Satakunnan Museolta ja Satakuntaliitolta.
– Todennäköisesti saamme suunnitelman liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin käsiteltäväksi ensi vuoden aikana. Hankkeen rahoituksesta ei ole vielä olemassa päätöksiä, joten varsinaista toteutusajankohtaa on vaikea arvioida, Backlund summaa.
Vt2 on tarkoitus nelikaistaistaa Tiilimäen ja Korven eritasoliittymien välillä. Nykyiset eritasoliittymät parannetaan ja Tikkulan suuntaisliittymä täydennetään eritasoliittymäksi ja valtatie alitetaan Tikkulan ja Eteläväylän kiertoliittymien välisellä uudella katuyhteydellä. Koko tiejaksolle toteutetaan myös meluntorjuntaa.
Parannus lisäisi merkittävästi liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Tieosuus on erittäin vilkasliikenteinen, keskustan kohdalla 18 300–19 800 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Mäntyluodon suuntaan noin 12 900 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskasta liikennettä on 6–8 prosenttia.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 72 miljoonaa euroa. Kustannusjaosta on alustavasti sovittu niin, että Porin kaupungin osuus on noin 11,9 miljoonaa euroa. 1. vaiheena on mahdollista toteuttaa Tikkulan liittymän parantaminen tarvittavine katujärjestelyinen ilman päätien nelikaistaistusta. Nämä kustannukset kuuluvat Porin kaupungin vastuulle.

