Pitkään patapaitojen puolella
Hieman pienempikin yhteistyö voi olla merkittävä, jos se rakennetaan hyvin. Sen tietää Juha Takala.
Vesa-Pekka Järvelä
Menestys tuo uusia kumppaneita. Pitkässä juoksussa seura kuin seura tarvitsee kuitenkin uskollisimpia tukijoitaan. Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit ovatkin pysyneet rinnalla niin menestyksen vuosina kuin vaisummilla hetkillä.
Yksi Ässien vahvoista kumppaneista on Sampolantie 26:ssa toimitilojaan nykyisin pitävä Kuljetusliike Juha Takala Oy.
– Olen ollut lätkäfani nuoresta asti. Ensin Karhujen kannattaja ja vuodesta -67 alkaen olen liputtanut Ässien puolesta. Mestaruusvuodet ovat niitä huippuhetkiä, mutta suosikkijoukkueen takana pitää seistä myös heikompina aikoina, sanoo Juha Takala.
Pitkän linjan kuljetusyrittäjä viettää ensi vuonna yrityksensä tasavuosia. Pian 40-vuotiaan yrityksen repertuaariin kuuluvat muutto-, jakelu- ja pikakuljetukset. Takalan lisäksi porilaisfirman laadukasta kalustoa kuljettaa Satakunnan teillä neljä alan ammattilaista.
– Jokainen asiakas on meille yhtä arvokas. Panostamme ensiluokkaiseen palveluun. Haluamme ammattitaidolla, luotettavuudella ja joustavuudella voittaa asiakkaiden luottamuksen. Se on menestyksen salaisuus ja yrityksen vankka tukipilari, korostaa Takala.
Juha Takalan hankkimat suosikkipelaajien paidat tuovat Sampolantientoimistolle ripauksen Pata-tunnelmaa. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Patapaitojen vankkumaton fani on luottanut jo vuosia Ässä-yhteistyön hyötyihin.
– Kumppanuus tuo kaivattua näkyvyyttä. Valtakunnallisesti ja ennen kaikkea paikallisesti tunnettu Ässät on porilaisen urheilun lippulaiva. Padan kotiareenalle tulee tuhansia katsojia, joten näkyvyys Isomäessä on yksi firman menestymisen tärkeä osatekijä, vakuuttaa Takala.
Viiden hengen voimin operoiva porilaisyritys näkyy tällä kaudella ledien kautta kaukaloon heijastettavan laitamainoksen kautta.
– Aiemmin meidät saattoi bongata hallin plekseiltä ja myös mediakuutiolta. Uskon, että uuden tekniikan avulla toteutettava laitamainos on tänä päivänä tehokas mainosväline.
Padan pelejä tiiviisti seuraavan Takalan mukaan on hienoa olla mukana Ässien pelitapahtumissa ja menestyksessä.
– Kausihan on nyt poikkeuksellinen ja kaikille joukkueille entistä haastavampi. Mielestäni sarjan avaaminen oli oikea ratkaisu. Jokaisen on nyt panostettava kaikkensa, jotta liigapaikka säilyy myös ensi kaudeksi.
Takala odottaa Padalta jopa paria viime vuotta parempaa kautta.
– Loukkaantumisia on valitettavan paljon. Joukkueen uudistunut rosteri näyttää kuitenkin hyvältä. Toivon vaan, että hyökkäykseen saataisiin nyt lisää tehoja.

