Immonen: Hölmöläisten hommia
Liikkuvat palvelut kuulostavat hyvältä ratkaisulta silloin, kun oman paikkakunnan terveysaseman ovessa on lukko ja lappu luukulla. Ajatus palvelujen viemisestä ihmisten luo on sinänsä kannatettava. Silti nykyisessä mallissa on jotain, mikä tuntuu tavallisen ihmisen silmissä täysin järjettömältä.
On vaikea ymmärtää, miksi sekä näytteenottoauto että terveyspalveluauto ajavat saman suljetun terveysaseman pihaan odottamaan asiakkaita tai potilaita, samalla kun rakennus seisoo tyhjillään. Kalliilla verorahoilla rakennetut tilat jäävät kuntien rasitteeksi, eikä niille tahdo löytyä enää käyttäjiä edes pilkkahinnalla. Tilat, joihin on aikanaan käytetty miljoonia ja miljoonia, veronmaksajien rahoja.
Eikö olisi järkevämpää vuokrata käyttöön edes yksi huone entiseltä terveysasemalta tai vaikka apteekin takahuone palvelujen tarjoamiseen? Liikkuvissa palveluissa kustannuksia syntyy autoista, polttoaineesta, korjauksista, siirtymisistä ja ylläpidosta. Lopulta lasku voi olla suurempi kuin pienen kiinteän tilan vuokraaminen.
Selkeitä käytännön ongelmiakin on. Puheissa vilahtelevat huoli odotustilojen puuttumisesta, sosiaalitilojen vajaavaisuudesta ja yksin työskentelystä. Näytteenottoauto ei ole täysin esteetön, joten huonommin liikkuvat varaavat mieluummin ajan kiinteään toimipisteeseen. Lisäksi terveyspalveluauton käyttöaste on ollut matala. Talven tuiskuista ja tuulista ei ole mukava siirtyä suoraan autoon hoidettavaksi.
Liikkuvan palvelun ei tarvitse tarkoittaa sitä, että palvelu kulkee kumipyörillä. Palvelu voi liikkua työntekijän mukana eri paikkakunnille, jo olemassa oleviin tiloihin. Niin toimii kotihoitokin; ottavat verinäytteitä ja tekevät hoitotoimenpiteitä asiakkaiden omassa kodissa.
On hyvä, että uusia palvelumuotoja kokeillaan ja palvelut tuodaan ihmistä lähelle. Mutta ainakaan toistaiseksi kaikki liikkuvat palvelut eivät ole minua vakuuttaneet.
Niina Immonen
Aluehallituksen 2. vpj. (ps.), Huittinen

