Kolumni: Homot eivät katoa, vaikka ministeri sulkisi silmänsä
Nuorena ihmisenä olen tottunut elämään Suomessa, jossa tasa-arvokehitys on ollut jatkuvassa liikkeessä kohti parempaa. Vaikka epäoikeudenmukaisuuksia ja eriäviä mielipiteitä on mahtunut matkalla kohti yhdenvertaista Suomea, on tasa-arvo ollut koko nuoruuteni ajan suomalaisen yhteiskunnan yhteinen tavoite. Kuvittelin, että ihmisten seksuaalinen suuntautuminen, ihonväri ja etninen tausta olisivat asioita, joita ei enää kyseenalaisteta. Orpon hallitus on saanut miettimään asioita uudelleen. Toisaalta en voi leikkiä yllättynyttä. Tämän asetelman lopputuloksena voikin esitellä esimerkiksi kesän 2023 rasismikohun ja hallituksen umpisurkean vähemmistöpolitiikan.
Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona 7.8., kuinka Orpon hallituksen perussuomalainen ministeri Ville Tavio on toivonut, etteivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näkyisi hänen työssään millään tavalla. On vaarallista, surullista ja ennen kaikkea suurta ihmetystä herättävää, että ministeri, jonka pitäisi edustaa jokaista Suomen kansalaista, pyrkii työssään häivyttämään kokonaisen kansanosan olemassaolon. Vaikka tasa-arvoasiat eivät kuuluisikaan suoraan Tavion ministerisalkun alle, viisas ministeri ymmärtää, ettei hänen ole mitään syytä tehdä erityistä linjausta siitä, että joitakin ihmisiä tai teemoja ei hänen työssään tai puheissaan saisi mainita.
Porin SDP ja Satakunnan Demarinuoret osallistuivat pari viikkoa sitten järjestetylle Pride-marssille tänäkin vuonna. Vaikka kyseessä oli myös ihana päivä täynnä kaikenlaista kivaa aktiviteettia, oli se myös tärkeä mielenosoitus. Vähemmistöihin ailahtelevasti suhtautuvan hallituksen aikana on entistä tärkeämpää tehdä näkyväksi se, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat olemassa. Vähemmistöt tai ministerien oma ahdasmielisyys eivät katoa, vaikka silmät olisi muurattu umpeen ja äänihuulet amputoitu pois.
Jakamaton ihmisarvo ja vähemmistöjen oikeudet ovat minulle arvoja, joista en suostu ikinä tinkimään. Vaikka hallitusta jaksan tästä aiheesta jatkuvasti kritisoida, tiedän monen hallituksen sisällä jakavan kanssani nämä tärkeät arvot. Siksi on välillä vaikea ymmärtää, miksi tällaista toimintaa jaksetaan katsoa läpi sormien uudelleen ja uudelleen.
Kasper Sihvo
Satakunnan Demarinuorten hallituksen jäsen ja Porin Työväenyhdistyksen hallituksen varajäsen