Nummi: Murheita
Tiedättekö, mikä on minusta pahin poliittinen ja oikeastaan muukin ongelma? Se on tietenkin ihmisen kiihdyttämä ilmastonmuutos yhdistyneenä luontokatoon. Tämä asia vetää todella mielen matalaksi.
Itse ilmastonmuutos ei ole uusi asia. Siitä kerrottiin runsaasti jo 1990-luvun alkupuolella, kun olin yläasteella ja tiedemiehet tunsivat ilmiön jo 1950-luvulla. Se varsinainen masentavuus liittyykin siihen, että suunnan kääntäviä toimenpiteitä ei ole saatu kunnolla käyntiin, niin paljon kuin asian ympärillä onkin tehty tutkimusta ja pidetty maidenvälisiä palavereita.
Kaiken lisäksi yleinen mielipide piti ilmastonmuutoksen torjumista tärkeämpänä muutama vuosikymmen sitten kuin nyt, vaikka tilanne on entisestään pahentunut ja samaan aikaan tieto lisääntynyt. Nykyään on monissa piireissä muotia todeta, ettei ”usko” ilmastonmuutokseen, ikään kuin kyseessä olisi pelkkä uskon asia. Samaan aikaan vallitsee omituinen tahdoton ja toivon heittävä voimattomuus, vaikka monia muitakin kriisejä on ihmiskunnan historiassa saatu ratkaistua. Tällainen itseruoskinta onkin ilmiön kieltämisen toinen puoli.
Kuten Neil Hardwick on todennut, ongelma on se, että talousjärjestelmämme on rakennettu jatkuvan kasvun varaan. Lisäksi poliittinen mielikuvitus on länsimaissa surkastunut pakkomielteisen talouspuheen seurauksena. Tarvitaankin uusia avauksia, jotta pahimmat ongelmat saataisiin torjuttua, vaikka se poliittisen polarisaation ja kaikenlaisten kriisien oloissa on entistä vaikeampaa.
Saksalaissyntyinen psykologi Arno Gruen on kirjoittanut suomennetun teoksen Tahdon maailman ilman sotaa, jossa hän käsittelee oivaltavasti ihmisen itsetuhoisuutta, joka ilmenee tarpeena takertua ulkoisiin menestyksen merkkeihin varsinaisen elämisen asemesta. Se on eräs monista puheenvuoroista, jotka auttavat ymmärtämään nykyistä tilannetta ja kenties pohtimaan sille vaihtoehtoja. Suosittelen teosta kaikille.
Rami Nummi
Opiskelija, Pori

