Purran sopeutusesitykset vaikuttavat tehdyn Trumpin taktiikalta
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus sisältää sopeutustoimia ensi vuodelle lähes 0,9 miljardilla eurolla. Kaikki esitetyt toimet ovat leikkauksia. Valtiovarainministeri Purra korosti, että esitys on hänen omansa, eikä siitä ole vielä neuvoteltu hallituskumppaneiden kanssa. Siitäkös hallituskumppanit riemastuivat. Kerrottiin, että seuraavaksi ehdotus etenee hallituksen budjettiriiheen. Se järjestetään syyskuun alussa.
Näyttää, että Purran esitykset on tehty Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin neuvottelutaktiikalla. ”Levy kuutoselle”, sitten kiehahtaa oikein kunnolla. Ennen kuin kiehuu yli, levy pienemmälle, siitä se alkaa rauhoittua. Syntyy tunne, että esittäjä on valmis joustamaan ja tekemään kompromisseja. Näin toimii tämä neuvottelutaktiikka. Myös työmarkkinaneuvotteluissa käytetään tätä taktiikkaa.
Hallituskumppanit kommentoivat välittömästi Purran esityksiä mahdottomiksi. Myös muilta tahoilta on esitetty vahvaa kritiikkiä. Esimerkiksi Suomen Syöpäjärjestöt pitää ehdotusta 100 miljoonan euron leikkauksesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen vastuuttomana ja lyhytnäköistä. Kuullun perusteella näyttää siltä, että syyskuun budjettiriihessä riittää neuvoteltavaa.
Purran ruoska sipaisi hallituskumppaneita. Esityksessä on kohtia, joita ryhmät ovat luvanneet puolustaa. Maahanmuutosta, kehitysyhteistyöstä, järjestöjen avustuksista, kuntien valtionosuuksista, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta riittää varmasti neuvoteltavaa pitkään. Puhumattakaan koulutuksen leikkauksista. Väitän, että näiden sopeutustoimien poistamiselle tai pienentämiselle riittää puolustajia, vaikka kuinka ollaan hallitusohjelmaa toteuttamassa.
Tässä taitaakin olla tämän ”jutun juoni”. Mieleen nousee väistämättä presidentti Trumpin ensimmäinen tullimaksujen taulukko. Hän esitteli sen rajussa muodossa lähes koko maailmaa koskevana jo tovin aikaa sitten.
Sen jälkeen hän alkoi käydä neuvotteluja ja tehdä niiden pohjalta diilejä. Mitä kummaa, tuntuu, ettei neuvotteluista ole lähtenyt kuin voittajia. Alkujaan yliampuvasta esityksestä oli onnistuttu neuvottelemaan itselle vähemmän huono diili. Vaikka oli hävitty, oli syntynyt voittajan tunne.
Näemmekö saman teatraalisen draaman Purran sopeutusesityksistä? Sen aika näyttää. Eiköhän sieltä kuitenkin sellainen diili synny, että hallitus jatkaa matkaansa – vaikka olisi kuinka kivuliasta.
Jukka Moilanen, Harjavalta
Valtuuskunnan puheenjohtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry, kaupunginjohtaja emeritus (Ulvila)