Olem­me lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa pu­hu­neet niin pal­jon sii­tä, mitä Ju­ma­la an­taa meil­le, et­tä meil­tä on jää­nyt vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le se, mi­hin hän kut­suu mei­tä.

Muis­tat ta­ri­nan Joo­nas­ta, joka oli suu­ren ka­lan vat­sas­sa kol­me päi­vää ja kol­me yö­tä. Tämä on meil­le usein vain vek­ku­li ker­to­mus pro­fee­tas­ta, jon­ka Ju­ma­la lä­het­ti suu­reen Ni­ni­ven kau­pun­kiin ju­lis­ta­maan kään­ty­mys­tä. Hän sai teh­tä­vän Ju­ma­lal­ta, mut­ta päät­ti läh­teä pa­koon täy­sin vas­tak­kai­seen suun­taan.

Jor­dan B. Pe­ter­son an­toi kiin­nos­ta­van tul­kin­nan ta­ri­nas­ta. Hä­nen mu­kaan­sa ta­ri­noi­den sy­vem­pi vii­saus on sii­nä, et­tä ne vä­lit­tä­vät kuu­li­joil­le ali­ta­jui­sia vies­te­jä. Ker­to­muk­sil­la on pin­ta­ta­so, mut­ta nii­den voi­ma on sy­vä­ta­sol­la, jos­sa mie­leem­me vä­lit­tyy jo­ta­kin suu­rem­paa. Pe­ter­son pur­ki Joo­nan ta­ri­naa näin: ”Jos si­nul­la on jo­kin vies­ti, joka täy­tyy sa­noa muil­le, mut­ta et tee sitä, ase­tat kans­sa­mat­kus­ta­jat vaa­raan.” Kun Joo­na läh­ti pa­koon me­ri­mat­kal­le ei­kä ha­lun­nut pu­hua sitä, min­kä Ju­ma­la oli hä­nel­le pu­hut­ta­vak­si an­ta­nut, lai­va jou­tui myrs­kyyn. Muut ve­nees­sä oli­jat oli­vat vaa­ras­sa huk­kua Joo­nan täh­den, joka ei nou­dat­ta­nut kut­su­mus­taan.

Täl­lai­nen he­rät­tää ky­sy­mään, on­ko mi­nul­la­kin jo­ta­kin pa­kot­ta­vaa sa­not­ta­vaa, joka jää sa­no­mat­ta, kos­ka väis­tän kut­sua? Joo­nan mie­les­tä sa­no­ma oli epä­miel­lyt­tä­vä ei­kä hän ha­lun­nut ol­la pa­ha­nil­man lin­tu, joka saa mui­den vi­hat nis­kaan­sa. Ase­tan­ko minä kans­sa­mat­kus­ta­ja­ni vaa­raan sik­si, et­tä en ha­lua ke­nen­kään oloa epä­mu­ka­vak­si – var­sin­kaan omaa­ni?

Jos­kus kut­su­mus on sa­noa vain yk­si lau­se: an­teek­si­pyyn­tö, roh­kai­su, to­tuu­den sana tai aset­tu­mi­nen us­kon puo­lel­le, kun sitä ky­see­na­lais­te­taan. Pel­ko saa mei­dät pii­lou­tu­maan tai pa­ke­ne­maan.

Vas­ta­ha­koi­sen pro­fee­tan ta­ri­nas­ta opim­me kui­ten­kin sen, et­tä Joo­na sai uu­den mah­dol­li­suu­den. Myös Ni­ni­ven kau­pun­gin asuk­kaat sai­vat uu­den mah­dol­li­suu­den, kun Joo­na lo­pul­ta saar­na­si heil­le. Ju­ma­la ei luo­vut­ta­nut Joo­nan suh­teen, vaik­ka hän pa­ke­ni. Sama Ju­ma­la ei luo­vu­ta mei­dän­kään suh­teem­me. Hän kut­suu yhä uu­del­leen sii­hen teh­tä­vään, jon­ka olem­me eh­kä pit­kään yrit­tä­neet si­vuut­taa.

Ju­ma­la an­taa meil­le pal­jon. Mut­ta mitä hän tah­toi­si­kaan mei­dän kaut­tam­me an­taa toi­sil­le?

Tuo­mo Lindg­ren

Har­ja­val­lan seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra