Viitala: Ihmisiä pitäisi saada töihin – jatkossa saakin helpommin potkut
Raumalainen työministeri Marttinen on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jonka tarkoituksena on helpottaa irtisanomisia. Tämä on hämmentävä lakiesitys aikana, jolloin työttömyysaste on jo valmiiksi huolestuttavan korkealla. Työnantaja saa irtisanoa tällä hetkellä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Uuden lain myötä työsopimuksen päättämiseen riittäisi pelkästään asiallinen syy.
Kyseessä on selvästi ideologinen hyökkäys palkansaajien oikeuksia kohtaan. Hallitus ei ole kyennyt osoittamaan, että lakimuutos parantaisi työllisyyttä. Hallituksen esityksessä todetaan, ettei tutkimuskirjallisuudesta löydy yhtenäistä tai luotettavaa näyttöä tällaisista työllisyysvaikutuksista.
Työministeri sanoi Kauppalehdessä 13.9.2025: ”Emme pysty sanomaan tarkalleen, mille tasolle irtisanomiskynnys tulee madaltumaan.” Hän myös totesi, että uuden oikeuskäytännön muodostuminen vie useita vuosia. Ennen oikeuskäytännön syntymistä työntekijät tulevat elämään epävarmuudessa ja yksittäisten ihmisten osalta tilanne voi muodostua kohtuuttomaksi.
Talouskasvun vauhdittamisessa ei auta irtisanomisten helpottaminen. Nyt pitää lähteä rakentamaan työelämään luottamusta. Tarvitaan aidosti työllisyyttä tukevia toimia kuten riittävät resurssit työllisyyspalveluille, lisää panostuksia palkkatukeen ja työttömyysturvan suojaosan palauttaminen.
Työelämässä on aina noudatettava lakeja ja työehtosopimuksia. Syksyn aikana on uutisoitu useiden yritysten alihankintaketjuissa tapahtuneista työelämän rikkomuksista. Viime viikolla YLE:n uutisissa Turun yliopiston työelämäprofessori Venla Roth totesi, että työperäinen hyväksikäyttö on lisääntynyt Suomessa. Tämä osoittaa, etteivät nykyiset keinot riitä estämään työntekijöiden hyväksikäyttöä ja harmaata taloutta.
Ammattiliittojen rooli työelämässä ilmenevien väärinkäytösten paljastamisessa ja selvittämisessä on keskeinen. Liitoille tulisi säätää kanneoikeus, jotta epäkohtiin voidaan puuttua tehokkaammin. tämä suojaisi työntekijöitä ja rehellisiä yrittäjiä epäterveeltä kilpailulta. Jokaisella työntekijällä Suomessa on oikeus turvalliseen ja oikeudenmukaiseen työelämään.
Juha Viitala
Satakuntalainen kansanedustaja (sd)

