Yyterin kylpylähotellin pitkittynyt sulku koettelee Porin matkailua
Yyterin kylpylähotelli on ollut suljettuna liki vuoden ja nyt on julkisuudessa kerrottu (SK 9.1.2026), ettei hotelli avaudu myöskään tulevana kesänä. Päätös on merkittävä isku Porin matkailulle, sillä kyseessä on yksi alueen tunnetuimmista ja suurimmista majoitus- ja virkistyspalveluista.
Yyteri on kansallisesti tunnettu matkailukohde, mutta ilman kylpylähotellia sen vetovoima jää vajaaksi erityisesti perheiden, ryhmämatkailijoiden ja kokousvieraiden osalta. Hotellin sulku näkyy suoraan myös Porin majoituskapasiteetissa. Kesäsesongin aikana kaupungissa on jo valmiiksi niukasti vuodepaikkoja ja Yyterin hotellin poissaolo ohjaa matkailijoita helposti muualle. Vaikutukset heijastuvat myös ravintoloihin, ohjelmapalveluihin ja tapahtumiin, jotka nojaavat Yyterin alueen asiakasvirtoihin.
Syynä hotellin sulkuun on mittava peruskorjaus- ja laajennushanke, jonka rahoitus ei ole vieläkään varmistunut. Hotellin omistaja on etsinyt sijoittajaa jo pitkään, mutta projektin koko ja riskitaso ovat osoittautuneet haasteeksi. Rakennus on yli 50-vuotias, ja se vaatii kokonaisvaltaista uudistamista. Lisäksi hotelliyhtiö on ollut velkaongelmissa, mikä heikentää luottamusta rahoittajiin. Kirvestä ei kannata vielä kuitenkaan heittää kaivoon. On esimerkkejä, miten tilanteesta voi selviytyä. Laajavuoren hotelli Jyväskylässä tarjoaa hyvän vertauksen siihen, miten vastaavassa tilanteessa voidaan edetä. Laajavuoren hotellin kiinteistö on CapMan Real Estate -sijoitusyhtiön omistama, mutta hotellin liiketoimintaa operoi iso Scandic Hotels -ketju. Kaksiosaisessa mallissa on puolensa. Siinä kiinteistön omistaja voi kantaa suurimman rahoitusrasituksen ja investointiriskin, kun taas hotellia ylläpitävä operaattori keskittyy liiketoiminnan pyörittämiseen ja asiakaskokemukseen. Rahoitus tulee usein institutionaalisilta sijoittajilta, jotka hakevat pitkäaikaista tuottoa ja joilla on riskinsietokykyä, kun matkailualan kassavirrat voivat olla kausiluonteisia ja epävarmoja kuten Yyterissäkin on nähty.
Yyterin potentiaali on valtava, mutta yksi sen tärkeimmistä vetureista eli kylpylähotelli ei voi jäädä suljetuksi vuosiksi. Matkailijoiden odotukset ja alueen elinvoima vaativat pikaisia toimia.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja

